Viime torstaisen liikenneonnettomuuden jälkeen ajatukset ovat kulkeneet autuaasti omia polkujaan. Olot ovat vaihdelleet rajustikin, mutta alitajunta vain porskuttaa. Ja jotain ehkä on tullut päätökseensä, muutakin kuin kolarin jälkeinen päänsärky.
Dualistinen olo on vallannut (lue: olen sen antanut vallata) itseni. Toisaalta olo on melkoisen rauhallinen, uskon löytäneeni nyt – ainakin toistaiseksi – polun, jota seurata elämässäni. Toisaalta sisällä kuplii ja kuohuu liittyen tähän oman polun seuraamisesta mahdollisesti (lue: todennäköisesti) aiheutuviin seurauksiin.
Varmaa on se, että tänään on illemmalla keskustelua aiheesta kotosalla. Toivon mukaan vastapuoli osaa pidättäytyä caps lockin käytöstä puheessaan, sillä lapsen olisi hyvä silti saada nukkua. Ja olemmehan onnistuneet selvittämään isompiakin asioita hiljaa ja rauhallisesti. Mutta aika näyttää…
Nyt vielä tovi omaa aikaa ja keskittymisrauhaa kirjastossa, myöhemmin sitten rokataan (miten sitten käykin).
-c-