Eilinen mörökölli oli – aivan kuten järjellä sen ajattelinkin – pelkojani pienempi. Silti se tietoisuus, järjellä ajattelu, ei poistanut pelon määrää. Miksi näin?
Samaa oireilua olen huomannut itsessäni ennenkin. Jokin asia viivästyy, pitkittyy, venyy ja vanuu – enkä enää uskalla tehdä sille mitään. Vaikka joka ikinen päivä tiedän, todellakin TIEDÄN, että se asia selviää vain ja ainoastaan tekemällä ja/tai puhumalla.
Miten helppoa onkaan tarttua puhelimeen, pirauttaa ja sanoa: ”Anteeksi, tämä juttu/asia/minä saattaa myöhästyä.” Ei, sehän olisi liian helppoa minulle?? Olen antanut itsestäni luotettavan kuvan, jota ei sovi rikkoa myöntämällä ääneen edes osittaista epäonnistumista. Sitten valitsen sen kaikkein typerimmän vaihtoehdon ja vaikenen. Hiljenen. Suorastaan katoan.
Elämäni varrelta on tuttua verhojen vetäminen kiinni, valojen sammuttelu, ovikellon vaimentaminen, puhelimen hautaaminen peittokasan alle, kirjeiden avaamattomuus, jne. typerä pakoilu. Miksi, miksi ja miksi? Miksi teen sellaista? Miksi eristäydyn, vaikka järki suorastaan kirkuu päässäni, että nyt käyttäydyt idioottimaisesti.
Masennukseni oireitahan ne. Mulla on ollut tähän astisen elämäni aikana herra ties kuinka monta hyvää mahdollisuutta ja tilaisuutta käyttää ja tarttua – ja liki jokaisen olen ennemmin tai myöhemmin mokannut. Syitä en tiedä. Niitä olen hakemassa. En halua, että pilaan loppuelämänikin ajoittaisilla masennuskohtauksilla.
Tähän liittyi myös neljä viikkoa takaperin tekemäni lääkärissäkäynti. Olen toki ennenkin käynyt asiani tiimoilta lääkärillä, mutta aina olen puhunut ja vähätellyt itseäni – ja saanut korkeintaan pari viikkoa saikkua ja kehoituksen mennä nukkumaan. Nyt tosiaan haluan kaivaa ne syyt esiin. Aion puskea itseni eteenpäin johonkin asiantuntijalle, joka osaa auttaa minua penkomaan omia asioitani – eikä tyydy pelkkiin pilleriresepteihin.
Neljättä viikkoa olen popsinut [URL=http://fi.wikipedia.org/wiki/Fluoksetiini]fluoksetiiniä[/URL]. En ole kokenut sen olevan minkään sortin onnellisuuspilleri, vaikutuksetkin alkavat vasta nyt näkyä. Tunnistan itse vaikutukset lähinnä siinä, että osaan ja uskallan taas tarttua hieman keskeneräisiin asioihin. Vähän kerrallaan. Lisäksi ”kohtauslääkkeenä” oksatsepaamia (kuuluu [URL=http://fi.wikipedia.org/wiki/Bentsodiatsepiini]bentsodiatsepiineihin[/URL]) ahdistuksen lieventämiseen. Periaatteessa lekuri määräsi sitä 1-2 pilleriä päivässä, mutta en ole halunnut turvautua siihen kuin pahimmissa tilanteissa. Sitäpaitsi oksatsepaami tuntuu meikäläisellä lähinnä vain väsyttävän (kolmiolääke), mitään mielialavaikutusta en ole havainnut. Vaihtoon mokoma.
Net, ketkä ovat mua nähneet kitymiiteissä ja vastaavissa, tietäkööt, että aivan yhtä todellinen minä on sielläkin tapahtumissa ollut. Mika on Caelestis ja Caelestis on Mika, ei siitä mihinkään pääse. Niissä tapahtumissa olen sulkenut masennukseni ja pahat mieleni kokonaan pois ja olen keskittynyt hauskanpitämiseen yhdessä hyvien tyyppien (teidän kaikkien) kanssa. Riehakkuuteni ja päättömyyteni on aitoa, siihen en tarvitse edes alkoholia (syntymähumala *naur*).
Hassua. En odottanut avautuvani kityssä näin paljon omista msennuksistani. Toisaalta; olenhan avautunut täällä ennenkin monista asioista, hyvinkin kivuliaista.
Ulkona aurinko paistaa liki pilvettömältä taivaalta, kaunista. Päätän näihin tunnelmiin tämän merkintäni. Halaus kaikille, erityisesti sille yhdelle, siellä jossain… 🙂
-c-