K = kirjoittaminen
Ei varmaan tarvitse kovin pitkästi perustella? Sanotaan nyt kuitenkin, että lapsesta asti tämä ilmaisutapa on ollut hyvin lähellä sydäntäni, ellei jopa suorastaan kiinni siinä. Koulussa rakastin äidinkieltä ainekirjoituksen takia, ja kirjoitin paljon myös vapaa-aikana sinne kuuluisaan pöytälaatikkoon. Eka hiukan julkisempi kirjoitusrupeama oli kahdeksannella luokalla, kun osallistuin Karjala-aiheeseen kirjoituskilpailuun, ja myös voitin sen. 🙂 Pari vuotta myöhemmin pääsin toimittamaan Turun Sanomien nuorten sivuja, ja siitä tämä lehtiura lähti. Toimittajaksi olen halunnut niin kauan kuin muistan, mutta on kirjoittaminen toki paljon muutakin. Vaikea – ellei mahdoton – olisi kuvitella itselleni ammattia, joka olisi pääpiirteissään jotain muuta kuin kirjoittamista.
Olen hyvin verbaalinen ihminen, ja kuten profiilissanikin kerron, sanat ovat hyvin, [I]hyvin[/I] merkityksellisiä minulle. Luen paljon, puhun paljon, kirjoitan paljon. En osaa piirtää, maalata, neuloa, kutoa, enkä tehdä muutakaan taidetta käsilläni, mutta kirjoittamalla saan luovan puoleni esiin. Sillä luovaahan se on, ja siten kai myös minä jossain mielessä olen luova, vaikka eilisessä blogimerkinnässäni epätoivoissani muuta epäilinkin. 🙂
En tulisi toimeen ilman kirjoittamista. On ihan hirveän hyvä tunne, kun saa muodostettua sanoista jotakin sujuvaa, kuvaavaa ja kaunista. Aion vielä kirjoittaa sen kirjan.