Missä kohtaa kaverisuhde kannattaa lopettaa? Silloinko, kun tuntuu että se aina vain ottaa niin paljon enemmän kuin antaa? Ja silloinko, kun tuntuu ettei se millään muotoa ole aitoa? Ja silloinko, kun huomaa että oikeasti vain toinen osapuoli yrittää, kun taas toinen toimii täysin omien oikkujensa mukaan? Niin, silloin kai. Ja luulenkin, että hyvin pian – ellei jo nyt – aletaan olla siinä pisteessä, kun mä vain en jaksa enää ylläpitää sitä. Eihän se missään vaiheessa varsinaista oikeaa ystävyyttä ollutkaan, ennemminkin ystävyyden irvikuva. Jotkut kun vain eivät käsitä, että niidenkin pitäisi hiukan yrittää, jotta se toimisi edes jotenkin. Ja kun niin ei tapahdu, on kai vain parempi antaa olla. En mä oikeasti jaksa näennäistä kaveruutta joka vain kerta toisensa jälkeen tuntuu imevän mut kuiviin kuitenkaan antamatta yhtään mitään.
Menen tänään sen miehen luokse jota viime viikollakin treffailin. Tapasin sen ekaa kertaa vasta viikko sitten, ja nyt ollaan sitten nähty viime tiistaina, torstaina ja sunnuntaina. Viimeksi mainittuna päivänä se oli mun luona ekaa kertaa, ja nyt sitten meen vastavierailulle. Oikeastaan loppuviikkoon mennessä en edes tiennyt, nähdäänkö me enää mutta sunnuntainen kyllä tuntui siltä että molempia taitaa kiinnostaa. Tavallaan kyllä vähän pelottaakin, kun en mä tiedä, olenko valmis näin intensiiviseen tapailuun. Ja kun en ihan todella tiedä, mitä se musta haluaa tai mitä mä siitä. Toisaalta, olin valmis tai en ja tiesin tai en, niin jos joku ihminen saa mussa aikaan niin positiivisia fiiliksiä kuin tämä kyseinen mies, en mä kyllä anna asian ollakaan. En lataa odotuksia, kunhan annan ajan näyttää. Tärkeintä kai on, että mä viihdyn sen kanssa ja koen sen miellyttäväksi ja vetovoimaiseksikin. Ja se on älykäs, verbaalisesti lahjakas, mukava, hauskannäköinen, kiltti, empaattinen…ööö, mitäs vielä? 🙂 No koitan kai vain sanoa, että pidän siitä. On jotenkin tosi ihana huomata, että jollakin on niin samanlainen arvomaailma kuin mullakin. Kivaa on sekin, että sitä todella tuntuu kiinnostavan, mitä mä mistäkin asiasta ajattelen. Sama toki pätee päinvastoin.
Lukaisin läpi nuo kaksi kappaletta, ja juu, mulla on juurikin noin ristiriitainen olo. Siis että toisaalta olen todella turhautunut ja kyllästynyt yhden ihmisen toimintaan, ja samalla sitten taas hyvin viehättynyt toisesta tyypistä. No, kaipa sekin jotain balanssia luo. Ja varmasti illalla mun fiilikset nousee ja unohdan tuon ensimmäisen seikan ihan kokonaan. 🙂