Tekee mieli kirjoittaa, on tehnyt jo pidempään. Siis muutakin kuin lehtijuttuja ja tätä blogia. Tekee mieli kirjoittaa jotain luovaa, tehdä tarinaa, luoda henkilöhahmoja, sidoksia, polkuja. Olen jo kauan tuntenut asian tiimoilta outoa kutinaa, vetoa, levottomuutta. Monena aamuna olen päättänyt istua alas ja aloittaa; on tuntunut siltä, että on saatava kirjoittaa, intensiivisesti, pitkään. Huomaan jo katsovani maailmaa kirjallisin silmin, noukkivani juttuja ympäristöstäni ja oman pääni sisältä kirjoittamista ajatellen. Jopa huomaamattani luon mietteissäni persoonia, tapahtumia ja käänteitä joista tahdon tehdä lauseita. Enkä kuitenkaan tee, jokin estää. Tarvitsen ehkä vielä selkeämmän kuvan, enemmän aineksia. Pitää haalia niitä kokoon ennen kuin voin aloittaa. Sillä muuten kaikki hyytyy heti alkuunsa ja menetän intoni. Siispä yritän varjella sitä ja vielä hillitä itseni. Se ei ole helppoa.
Aion vielä kirjoittaa kirjan. Naurakaa jos naurattaa, mutta aion. Aiemmin se oli vain etäinen haave, mutta viime aikoina se on konkretisoitunut tavoitteeksi. Teen sen vielä, romaanin. Milloin? En voi tietää; sitten, kun olen valmis. Sitten kun olen koonnut aineksia tarpeeksi ja sitten kun päässäni on selkeä linjaus eikä vain hajanaisia mielikuvia, irrallisia repliikkejä ja tunnelmia. Sitten kun henkilöillä on oikkujen ja ominaisuuksien lisäksi persoonallisuus. Sitten kirjoitan.
Tahdon luoda sanoista jotain, olla luova. Lehtikirjoittaminen ei ole luovaa työtä, se päinvastoin tappaa luovuuden. Sen elvyttämiseksi, vastapainoksi haluan kirjoittaa muutakin.