Toisinaan mulla on joku ihmeellinen, alitajuinen (taika)usko siihen, että hyvät asiat katoavat jos ne sanoo ääneen. Tiedän, eihän siinä ole minkäänlaista logiikkaa, mutta silti vain usein huomaan pimittäväni tiettyjä juttuja juurikin tästä syystä. Toki sitä myös tahtoo olla varovainen jottei intoilisi ympäriinsä asioista, jotka ovat hyvinkin epävarmoja ja uusia, sillä jos jokin menee pieleen, sitä joutuu sitten selittelemään yhdelle jos toisellekin.
Mutta koska tämä blogi edelleenkin on allekirjoittaneelle kanava purkaa omia ajatuksiaan ja tuntemuksiaan (siitäkin huolimatta, että ilmeisesti joidenkin mielestä on väärin ja moraalitonta puhua täällä avoimesti asioistaan), sanon nyt, että taidan olla vähän ihastunut. Niinpä niin, nyt joku ajattelee että taasko? No, ei taas, sillä en mä tällä tavalla ole kestään ajatellut ihan vähään aikaan. Olen kyllä tapaillut ihmisiä, mutta rehellisyyden nimissä en aikoihin ole miettinyt että niistä jutuista voisi oikeasti tulla jotain. Nyt ajattelen, ja tavallaan se pelottaa.
Ja kun en mä ole tapaillut kyseistä ihmistä vasta kuin pari viikkoa, siksi tämä ehkä vähän kauhistuttaakin. Vaikka toisaalta voi olla myös hyvä merkki se, että tuntuu tältä näin nopeasti. Sitä vaan haluaa olla toisen kanssa, ja näiden parin viikon aikana ollaankin nähty melkeinpä joka toinen päivä, ja nyt viimeisestä kuudesta yöstä vietetty kolme yhdessä. Välillä tuntuu että pitäiskö painaa jarrua, pitäiskö hiljentää ja nähdä vähemmän. Mutta sitten taas mietin, että miksi, jos toisen seura kerran tuntuu hyvältä ja jollain tapaa oikealtakin. Loppujen lopuksi mä kuitenkin kannatan eniten sitä että elää sen mukaan, miltä tuntuu. Ja kai asiat on hyvä katsoa vaikka sitten nopeallakin aikataululla, kuin jättää katsomatta tai väkisin hidastaa.
Totta on, etten millään muotoa voi sanoa tuntevani kyseistä ihmistä eikä tietysti hänkään mua. Ehkä koko juttu päättyy piankin, ehkä jompi kumpi (tai molemmat) huomaa ettei se ollutkaan sitä miltä aluksi näytti. Tiedostan kyllä että niin voi käydä ihan hyvinkin, enkä siis järjettömästi odotuksia asialle lataakaan. Lähinnä puhun vain siitä, miltä tuntuu juuri nyt. Ja kuten sanottu, juuri nyt tuntuu siltä että haluan sitä ihmistä ja haluan sen ihmisen.
Siksi mä ajattelin heittäytyä enkä hidastaa. Jos sattuu niin sitten sattuu; heittäytyminen on mulle kuitenkin ainoa tapa elää.