Satulla nimittäin on työstressi. Minä, saamattomuuden ja laiskuuden perikuva olen siis todellakin stressaantunut töistäni (ja vähän myös avoimen opinnoista). Ennenkuulumatonta! Oma vika tosin. Miksi pitää haalia itselleen hommia yli tarpeen ja suorituskyvyn? Taaskin olin vakaasti päättänyt, etten ota tälle viikolle enää yhtään juttukeikkaa, mutta kun lehdestä aamulla soitettiin, vastasin empimättä ”joo”. Siksikö, että olen liian kiltti kieltäytyäkseni? Ehei, vaan siksi, että suhtaudun vähän liian intohimoisesti tähän työhön. En osaa sanoa ”ei”, kun saan rahaa siitä mitä eniten tykkään tehdä. Sitten ajaudun stressaamaan ja panikoimaan – hölömöä.
Ja ensi maanantaina käynnistyvä pariviikkoinen putki vasta hölmöä onkin. Sitten tuuraan kokopäiväisesti yhtä toimittajaa JA teen silti friikkuluontoisesti juttuja liitteeseen. Mielenkiintoista nähdä, miten sen hoidan, kun kerran päivät olen töissä alkuiltaan asti, ja sen työajan ulkopuolella pitäisi hoitaa vielä nuo friikkuilut. Nytkin jo tuntuu aika loppuvan kesken, ja tulossa on siis vielä kaksinverroin pahempi tilanne. No, eipä mua tähän kukaan muu käskenyt kuin minä itse. Jos siis sairastun verenpainetautiin tai kupsahdan sydäriin, niin itseäni saan syyttää. Haudassa on sitten aikaa pohtia, oliko se sen arvoista.
^Havaitsen edellisessä ehkä pientä liioittelua. Todellisuudessa taitaapi käydä ihan vain niin, että työt hoituvat, mutta opinnot jäävät hetkeksi sivummalle.
Oikeastaan olisi kai hyvä, jos kerran hommat menisivät reisille liiallisen haalimisen seurauksena. Siten ehkä oppisin jotain – tai ehkä en.