Miten voi ihmisen fiilikset vaihdella näin rajusti? En yksinkertaisesti tiedä, mitä haluan O:n suhteen. Välillä tunteet on älyttömän pinnassa, välillä taas laimeammat. Kyllä mä siihen kiinnostusta tunnen, mutta sen vähäpuheisuus jotenkin turhauttaa toisinaan. En mä halua käydä monologia kun olen jonkun kanssa, haluan keskustella. Sitten välillä taas ajattelen että kyllä se siitä avautuu kun vain tottuu muhun. Että kun vain sitkeästi puhun sille, alkaa sekin jossain vaiheessa löpistä. Ei kai kukaan voi jatkuvasti vain olla hiljaa tai tosi vähäpuheinen? Toivon ettei. Koska mä tiedän että se on fiksu ja että sillä on paljonkin älykkäitä ajatuksia ja potentiaalia. Tiedän sen siitä vähästä mitä olen kuullut ja siitä, mitä näen kun avaan lehden; O:n jutuista. Ei kukaan tyhmä tai syvällisempään ajatteluun kykenemätön kirjoita niin. Kun se nyt vain myös puhuisi eikä vain olisi hiljaa, katselisi ja hymyilisi. Kummallinen mies. Se tekee mut hulluksi tuolla tyylillään; sillä että antaa mulle aihetta tuntea valtaisaa mielenkiintoa ajatusmaailmaansa kohtaan ja sitten vaikenee. Fysiikka sen kanssa toimii erittäin hyvin – silloin voi olla syystäkin puhumatta – ja mä tiedän että muukin varmasti toimisi jos se ei olisi niin hiljainen.
On kiva kun O:ta voi tapailla ilman että se kiinnittyy liikaa. Siis tarkoitan, että on kiva kun se ei ripustaudu muhun ja tahdo viettää kaikkea vapaa-aikaa yhdessä. Nähdään parin-kolmen päivän välein, ja se on just sopivasti. Tarviin omaa tilaa ja aikaa, samoin se. Vaikka tykkäänkin siitä, ja se kaiketi musta, on pakko saada olla myös yksin, tehdä omia juttuja. En halua omistautua yhdelle ihmiselle kun on niin paljon muutakin mille tarviin aikaa. Kohdalleni on osunut liikaa miehiä jotka olisivat viettäneet kaiken aikansa yhdessä jos mä vain olisin tahtonut samaa. Silloin tuntui aina siltä kuin veisi toiselta jotain, kuin kaikki tapahtuisi omilla ehdoillani. Nyt tiedän että meillä on O:n kanssa samanlaiset tarpeet ja se on todella huojentavaa sekä helpottavaa. Eikä se ole merkki siitä, etteikö tuntisi kiinnostusta toiseen, ei ollenkaan. Mä olen ollut hyvinkin rakastunut, mutten silti ole tahtonut viettää kaikkea aikaani toisen kanssa. Kun perusluonteeseen kuuluu tarve erakkouteen ja omiin juttuihin, ei koskaan voi olla tyytyväinen ollessaan jatkuvasti yhden ja saman ihmisen kanssa. Joskus nämä tarpeet eivät kohtaa ollenkaan – kuten useimmissa aikaisemmissa suhteissani – mutta nyt ne kohtaavat, ja siitä jos jostain olen tyytyväinen.
Ja musta on ihan kivaa sekin, että lähden perjantaina Irlantiin, ja tähän tapailuun tulee ainakin viikon tauko. Veikkaanpa, että se tekee ihan hyvää. Ehtii kumpainenkin miettiä tätä juttua ja sitä, mitä siltä haluaa vai haluaako mitään. Siinähän näkee, tuleeko yhtään ikävä. 🙂