Aika rauhoittua. Lupailin tätä jo pari viikkoa sitten, mutta nyt vasta pääsen toteuttamaan. Kesä oli täynnä menoja ja Dublinin reissun jälkeen piti vielä eilen lähteä kaverin kanssa viihteelle kun sovittiin siitä jo kauan sitten ja kun ei oltu hetkeen nähty. Oli oikein kivaa, mutta nyt aion vastaisuudessa keskittyä enemmän hiljaiseloon, joka tällä kertaa sisältää lähinnä töitä, opintoja ja kuntoilua. Parin viikon päästä on tutun synttärit, sinne kyllä menen mutta siihen asti olen kiltisti. Ja sen jälkeenkin, ehkä lokakuun lopulle asti jolloin on äidin viisikymppiset. Tosin voi olla, että niitä ennen otan osaa yksiin työporukan illanistujaisiin, mutta joka viikonloppuinen hihhulointi saa nyt loppua. Säästyypä rahaakin.
Olen viime päivinä miettinyt paljolti tätä O-asiaa. Ja nythän puhun tietysti ihmisestä enkä mistään seksuaalisista tuntemuksista. 😉 En ole kova ikövöimään, en ainakaan ulkomailla ollessani, sillä silloin keskityn ihan muihin asioihin. Silti tunsin O:ta kohtaan välillä jotain kaipausta muistuttavaa, ja pariinkin otteeseen toivoin, että olisin ollut sen kanssa siellä. Mitä tästä voi päätellä? No kai ainakin sen, että tunnen jotain sitä ihmistä kohtaan. Jotain, mutta tarpeeksiko? En tiedä, ja epätietoisuus johtuu lähinnä siitä, etten vielä ole päässyt riittävästi perille O:sta. Jokin aika sitten kirjoitin siitä, miten en tiennyt, pitäisikö koko tapailu lopettaa tunteideni epäselvyyden vuoksi. En vieläkään tiedä, ”pitäisikö” niin tehdä, olisiko se oikein, mutta ajattelin nyt kuitenkin vielä katsoa asiaa eteenpäin. Jos vaikka pääsisin selville O:sta ja samalla sitten myös omista tunteistani.
En osaa päättää, menisinkö tänään käymään vanhemmilla vaiko en. Toisaalta yksinäisyyskin kiehtoo. Katsellaan.