Eiliset treffit sujuivat ihan hyvin. Eivät loistavasti, koska mä en koskaan ole loistava uusien ihmisten kanssa, mutta tosiaankin ihan kivasti, ja se kyllä riittää. Oltiin jokilaivalla pari tuntia ja juteltiin kaikenmoista. Kyllä se hermostuneisuuskin sitten hellitti kun vain antoi asioiden edetä omalla painollaan. Välillä toki tuli niitä pieniä kiusallisia hiljaisuuksia kun tuo ihminen on samalla tavalla ujo kuin mäkin, mutta eivätpä ne kovin häiritseviä olleet. En oikein tiedäkään, että mitä niin paljon oikeastaan edes jännitin. Kenties sitä, että olin ehkä ekaa kertaa elämässäni se, joka tuon ensimmäisen treffikutsun esitti, ja sen myötä sitten olin ehkä vähän epävarma siitä, mitä tuo mies musta ajattelee. Kaiketi ihan hyvää kuitenkin, kun tapaamisen lopuksi ehdotti uutta vastaavaa. 🙂
Heikkouteni ovat verbaalisesti lahjakkaat miehet ja niin vain tämäkin tapaus koukutti juuri tuolla piirteellään. Toki sen tiesin jo ennalta, sillä sattuu olemaan niin, että tuo mies on myös samalla alalla kuin mä, ihan niin kuin se viimeisin tapailukumppaninikin. Tässä mielessä samankaltaiset kenties vetoavat toisiinsa, ja toki näissä piireissä tulee ennen kaikkea törmäiltyä toisiin toimittajiin. Jotenkin muhun vain vetoaa ihan älyttömästi se, jos mies osaa puhua ja kirjoittaa. No, joku vitsiniekka voisi nyt sanoa, että Suomen kaltaisessa sivistysyhteiskunnassa kai lähes jokainen aikuinen mies hallitsee nuo toimet, mutta tasolla on merkitystä, ja muhun vetoaakin juuri se, että hallitsee nuo taidot HYVIN. En tarkoita, ettenkö voisi kiinnostua ihmisestä joka ei ole sanavirtuoosi – seurustelinhan lähes neljä vuotta miehen kanssa joka ei sitä todellakaan ollut – mutta se nyt vain sattuu olemaan piirre josta mies saa taholtani ihan älyttömästi plussaa. En tiedä, kai se vain on jotenkin hurmaavaa ellei jopa seksikästä minulle, jolle verbaliikka merkitsee niin paljon.
Tuntui muutenkin, että elämänarvomme ja -tyylimme olivat edes vähän samalla aaltopituudella, toisin kuin sen edellisen miekkosen ja oikeastaan sitä edeltävienkin. Tunsin arvostusta ja myös kateutta kuullessani tuon ihmisen kolmen kuukauden vapaaehtoistyömatkasta Palestiinassa ja hänen ajatuksistaan siellä olosta sekä sikäläisestä elämästä. Ja tunsin että se ihminen on jotenkin kokonaisvaltaisesti hyvä, sen kummemmin tätä tunnetta selittämättä. Voin olla väärässä, mutten usko siihen. Olen ennenkin tavannut ja tuntenut sillä tavalla hyviä ihmisiä, ja jotenkin se ominaisuus tuntuu huokuvan heistä. Ei niin, että he olisivat mitään maailmanparantajia, mutta jollakin oudolla tavalla hyviä kuitenkin. Äh, vaikea selittää, enkä edes tiedä, onko tuo `hyvä` aivan oikea sana kuvaamaan tarkoittamaani seikkaa, mutta onko sillä lopulta väliäkään, kun kuitenkin itse tiedän, miltä se tuntuu. Se on jotakin muuta kuin tavallisen ihmisen hyvyys, se on jotenkin kokonaisvaltaisempaa ja epäitsekkäämpää. Esimerkiksi mussa ei ole sitä piirrettä, vaikka noin periaatteessa ja ehkä myös käytännössä ihan hyvä ihminen olenkin, kuten niin moni muukin. Elämässäni en kuitenkaan ole tavannut kuin pari tällaista persoonaa, ja tässä oli nyt ehkä se kolmas. Ehkä.
En tiedä, tuleeko tuon miehen kanssa koskaan olemaan mitään sen suurempaa, mutta mä olen iloinen että tapasin hänet, ihan vilpittömästi. Toki mielelläni tutustuisin paremminkin, mutta aika näyttää.