Mikä siinä on että niin helposti toisinaan ajautuu erilleen ihmisistä joiden kanssa tosiasiassa haluaisi olla tekemisissä? Onko se muka niin vaikeaa pysyä yhteyksissä edes jollain tavalla? Kai se sitten on, vaikka en kyllä ymmärrä että miksi. Ja silti itsekin teen juuri niin; pikkuhiljaa vain loittonen ihmisistä, niistä otollisistakin.
Aloin miettiä tätä kun eräs ihminen soitti mulle ja puhuttiin melko kauan. Kyseessä on tyyppi jonka kanssa olin viime kesänä yhtä aikaa töissä siinä lehdessä johon olen nyt tänäkin kesänä menossa. Hänkin tulee sinne tänä kesänä, ja soittikin juuri siksi kun oli kuullut että olemme taas samaan aikaan töissä siellä. Oltiin molemmat tosi iloisia siitä että päästään työskentelemään yhdessä kun tultiin viimeksikin ihan tosi hyvin juttuun keskenämme. Työn kannalta viime kesä olikin paras kesä ikinä, eikä vähiten siksi että työkaverit, ja varsinkin tämä yksi, olivat niin huippuja. Meillä oli ihan järjettömän hauskaa yhdessä.
Ihmettelen vain, että miksemme sitten kesän jälkeen juurikaan olleet enää tekemisissä? Kyllähän me pari kertaa soiteltiin ja muutama viesti vaihdettiin ja taisin jopa kerran tuossa jossain vaiheessa käydä katsomassa häntä työpaikallaan. Mutta siis varsinaisesti ei kertaakaan nähty kunnolla tai mitään vastaavaa. Nyt taas kun puhuttiin pidempään niin luontevasti ja myös naurettiin hirveästi, tuntui kuin kulunutta vuotta ei olisi ollutkaan. Aloin oikein odottaa kesää ja työn alkamista jotta päästään taas näkemään päivittäin. Hänkin oli heti kuullessaan että mä menen sinne kesäksi, vaatinut toimitussihteeriltä meille mahdollisimman pikaista akkreditointia Ruisrockiin kun muisti miten hauskaa meillä sielläkin oli viime kesänä.
Onko se sitten vain niin, että kun kaksi tällaista semierakkoa ystävystyvät, yhteydenpito helposti jää heti ensimmäisen yksinolokauden iskiessä? Ehkä. Lohdullista siinä on kuitenkin se, ettei tuo tauko ollutkaan ikuinen. Ja se, miten helppoa sen ihmisen kanssa oli jutella näinkin pitkän ajan jälkeen. Helppouden tunnisti monestakin jutusta mutta eniten ehkä siitä, mitä kaikkea tuolle ihmiselle puhelumme aikana kerroin. Ehkei siis ystävyytemme ollut missään vaiheessa kadonnut mihinkään, ehkä se oli vain jäissä vähän aikaa. Ja nyt sitä sulatellaan; menen sen tyypin kanssa meinaan kahville ensi viikolla 🙂