Yksi syy, miksi mä rakastan juoksemista on se, että juokseminen saa aina pään tyhjenemään sekavista ajatuksista ja tunteista. Mitenkään muuten en pysty saavuttamaan sellaista totaalista sisäistä tyhjyyttä ja ajatuksettomuutta. Juostessa on järjettömän vapautunut olo – ei sitä voi edes kuvailla – ja lenkin aikainen sekä myös sen jälkeinen seesteisyys on jotain käsittämättömän hienoa. Mä en halua koskaan luopua siitä puuhasta, ja toivottavasti mun ei tarvitsekaan.
Eilen oli taas aivan ihana juoksulenkki. Lähdin liikenteeseen vasta vähän ennen yhtätoista illalla ja juoksin pitkin jokirantaa ensin kaupunkiin ja sitten pienen kierroksen jälkeen Halistenkoskelle päin. Kesäisin on mahtavaa juosta myöhään illalla kun ei ole liian kuuma eikä myöskään montaakaan ihmistä liikenteessä. Silloin voi keskittyä täysin omaan itseensä, tavalla jota on vaikea selittää. Eilen juoksin kymmenisen kilometriä, ehkä vähän päälle, ja kyllä oli taas aivan loistava olo sekä juostessa että sen jälkeen kotona. Venyttelin, kävin hitaassa suihkussa, sitten menin sänkyyn. Ajatus pysyi kasassa mainiosti, ihan siihen asti että nukahdin.
Tänään uudestaan.