Juttelin illalla pitkään äidin kanssa toisesta veljestäni. Se on nykyään niin outo. Lukee vain jotain mielenhallinta- ja ”Näin opit tuntemaan itsesi” -kirjoja ja tarkkailee ja analysoi jatkuvasti sekä itseään että muita. Uskon kyllä että sitä kiinnostaa tuollaiset jutut mutta kyllä aika usein tuntuu myös siltä, että se teeskentelee. Etenkin meille perheenjäsenille se yrittää olla joku yli-ihminen; aina rauhallinen persoona jolla kuulemma ei ole vihantunnetta ollenkaan.
Aika usein se puhuu meille tavalla jota nimitän terapeuttiääneksi; sillä lailla tasaisesti ja rauhoittavasti. Argh! Ärsyttää välillä ihan mielettömästi kun tiedän että se vetää roolia eikä ole oma itsensä. Sitten aina toisinaan se unohtaa roolinsa ja alkaakin puhua ihan normaalisti tai nauraa jollekin tyhmälle jutulle, ihan niin kuin aina ennenkin. Kunnes taas muistaa imitoida Buddhaa. Välillä tekisi mieli läimäyttää sitä poskelle!
Ymmärrän että vanhempia turhauttaa myös se ettei veli tee mitään. Välillä se innostuu jostain koulusta tai työstä ja tekee sitä vähän aikaa kunnes taas kyllästyy ja lopettaa. Se on vallitsevaa koulutusjärjestelmää vastaan ja haluaisi itseopiskella tai mennä jonkun ”oppipojaksi”. Sillä on ihan omat elämänarvot joissa ei ole mitään muuta vikaa kuin se, että ne eivät oikein sovi tähän maailmaan. Koko veli ei tunnu sopivan nyky-yhteiskuntaan. On ihan okei että se haluaisi muuttaa maailmaa yhteisöllisemmäksi ja vapaammaksi, mutta kun se ei onnistu vain puuhailemalla omiaan. Ei maailma muutu siten että yksi ihminen yrittää elää eri tavalla kuin muut. Se on pelkkää hiljaista vastarintaa. Ennemminkin kannattaisi yrittää tehdä jotain konkreettista ja saada äänensä kuuluviin. Mitä se ´jokin´ sitten olisi, sitä en tiedä, mutta nykyisellä tavalla veli ei tule saamaan aikaan yhtään mitään.
Tottakai veljeni saa elää kuten haluaa, eihän se minun asiani ole. Harmittaa vain kun toinen yrittää olla jotain mitä ei ole. Pidin siitä enemmän omana itsenään. Jatkuva tarkkailu ja analysointi on myös rasittavaa. Välillä tuntuu vaikealta olla sen kanssa kun se analysoi minuakin ja tekee kaikesta mahdollisesta ongelman. Ja kun se ei ole edes onnellinen, näkeehän sen. Mutta auttaakaan ei oikein voi, kun toinen ei päästä lähelleen ja on yli puolet ajasta hiljaa, tarkkaillen.
Minne veljeni katosi?