Maalasin yöllä varmaan piruja seinille, kun totesin olevani niin urpo tietokoneiden kanssa, että ongelman sattuessa en osaa muuta kuin pahentaa tilannetta. Nimittäin kun aamulla heräsin ja yritin käynnistää koneen työjutun viimeistelyä ja lähettämistä varten, ei kone suostunut toimimaan. Kai se periaatteessa käynnistyi, mutta päästi vain kolme kummallista piippausta ja piti itsepäisesti näytön mustana. Tämä tapahtui useita kertoja ja sai allekirjoittaneen muun muassa kiukuttelemaan ääneen, repimään hiuksiaan ja tiuskimaan juuri silloin soittamaan erehtyneelle ihmiselle. Vitutti aivan armottomasti, sillä tiesin, että juttu pitäisi saada eteenpäin mahdollisimman pian. Joku rauhallisempi yksilö olisi varmaankin antanut asian olla hetken aikaa, mutta minäpä hypin seinille ihan antaumuksella – kunnes kone tunnin sisällä alkoi taas toimia entiseen tapaan. Niinpä niin. Mistäköhän sitä kärsivällisyyttä voisi ostaa?
Sellaiselle ominaisuudelle olisi nimittäin tilausta – mut kun on ilmeisesti unohdettu kokonaan silloin, kun sitä jaettiin. Kaiken pitäisi aina tapahtua [I]tässä ja nyt, välittömästi[/I]. Olen surkea odottamaan. Tämä koskee niin tällaisia ongelmatilanteita kuin vaikkapa reissujen ja muiden kivuuksien odottelua. Kaupassa matelevien mummeleiden perässä kulkeminen on yhtä tuskaa, ja hermo menee myös jos joku on verbaalisesti hidas, eli siis jaarittelee eikä meinaa päästä itse asiaan. Tämä oli exässä se piirre, joka ajoi allekirjoittaneen hulluuden partaalle lukemattomia kertoja. Myönnän syyllistyneeni monesti exän aloittaman jutun jatkamiseen vain siksi, että hänen kertomanaan se eteni mielestäni liian hitaasti ja eksyi välillä pääpointistakin.
Joo, olen varmaan aika ärsyttävä.