…italialais- ja espanjalaisbiisejä? Nyt haikailen. Haikailen Italiaan, Espanjakin menisi hätävarana, mutta kyllä ekana mainittu voittaa 100-0. Viime päivinä en ole juuri muuta edes miettinyt. Joskus se maa kolahti vähän liikaa, ja nyt sinne halajaa aina vaan uudestaan. Vielä kun voisi joskus asua siellä… *haaveilee*
Tähän mennessä yksi parhaimmista on ollut Venetsia auringon laskiessa. Se oli jotain ihan käsittämätöntä, kun aurinko katosi sinne veden taa ja koko taivas oli oranssi ja vaaleanpunainen ja linnut lensi ja tyhjät gondolit liikehti laineiden mukana. Ja se vesi oli niin lähellä ja samassa tasossa – kuin siihen olisi voinut astua ja kävellä sitä pitkin. Meillä oli punkkua tyylikkäästi kertakäyttömukeissa ja olin ehkä aavistuksen hiprakassa. Oli lämmin ja ne kaarisillat olivat muodoiltaan ehkä yhtä pehmeitä kuin ilma. Sitten tuli pimeä ja harhailtiin kaupungin sokkeloissa ja se oli kuin satua. Mentiin ravintolaan, jonka pihalla soitti orkesteri ihan käsittämättömän hyvin. Tanssin ja olin onnellinen. Enkä olisi koskaan lähtenyt pois.
Roomasta en koskaan tykännyt niin. Liikaa ihmisiä, liikaa saastetta, ei kovin kaunis kaupunki. Vaikuttava kyllä…muttei kaunis, paitsi pienin osin. Mutta se yksi yö, taisi olla viimeinen. Ajauduttiin sattuman kautta Live8-konserttiin järjettömän ihmismassan keskelle. Ja taas laski aurinko. Kuunneltiin Laura Pausinia ja Eros Ramazzottia ja kaikkea. Kun se loppui, harhailtiin öiselle Colosseumille, sitten Forum Romanumille, sitten Fontana di Treville. Se oli mieletön yövalaistuksessa. Istuttiin sen portailla ehkä neljään, juteltiin ja naurettiin. Taidettiin juodakin.
Ja Taormina. Keskustasta en pitänyt, en ainakaan päivisin, kun se täyttyi turisteista, jotka eivät koskaan lähteneet 200 metriä kauemmas nähtävyyksiltä. Mutta saatiin kiivetä ihan keskenämme ylös sitä mieletöntä vuorta. Juostiin ja oli yli 30 astetta lämmintä ja tuli ihan hillitön hiki, muttei se haitannut. Siellä oli liskoja ja kissoja ja yhdellä pennulla oli silmä puhki. Säälin sitä. Laskeuduttiin köysiradalla alas ja mentiin kivikkoiselle rannalle, jossa maattiin kunnes alkoi ukkostaa. Kuljettiin rantaravintolaan jossa join Bloody Maryn, sitten käveltiin syömään toisaalle. Ruoka oli väärää ja vähän pahaakin, muttei se haitannut. Takaisin tullessa oli pilkkopimeä ja mielettömät aallot. Kävelin kiviaitaa pitkin ja rakastin kaikkea.
Tai Pescara, josta ei saatu ruokaa siestan takia ja melkein kuoltiin nälkään. Hostellin kylppäri lainehti ja hiekkaa oli kaikkialla. Ja aina se kuumuus ja ne hedelmäpuut, aina. Brindisissä tuuli aivan järjettömästi. Asuttiin murjussa, jossa oli ystävällinen henkilökunta. Tarantossa eksyttiin kaupungin ulkopuolelle ulkoilmadiskoon, joka oli melko tajuton. Känniriitahan siitä liiasta vodkan litkimisestä seurasi, mutta sovittiin seuraavana päivänä junassa. Crotonen murjujen murju, jonka pitäjä tuijotti irstaasti sisään topin kaula-aukosta. Reggio Calabrian kalanhajuiset kadut. Palermon turhauttava ravintolahenkilökunta ja pää pytyssä kakominen liiallisen kuumuuden johdosta. Sardinian loputon kävelyretki ja kuollut vanha kaupunki. Napolin mönkiäiset, joille kiljuttiin kilpaa ”hieman” kivikkoisella rannalla, Vesuviukselle kiipeäminen 35-asteen lämmössä. Rodi Garganicon lempeä tyhjyys ja luksushuone 40 eurolla. Formian typerät säännöt ja kengät märkinä rantaviivaa pitkin talsiminen. Tai Milanon fiiniys. Tai Como-järven kauneus. Tai Pisan hienoinen naurettavuus. Tai Bolognan kotoisuus. Tai Riminin kummastelevat ihmiset. Tai San Marinon (vaikka oma valtionsa onkin) sumuisuus ja sateessa vaatteet ihoon liimautuneina eksyminen.
Muistoja, muistoja… haluaisin niitä lisää, sieltä. Moneen paikkaan tahtoisin palata, monessa käydä ensimmäistä kertaa. Firenze – siitä olen kuullut pelkkää hyvää, sinne on päästävä. Kuka lähtee mukaan?