Hassua, että nyt on viikonloppu. Ei ehkä voisi olla enää yhtään vähempää lauantaifiilistä. Tämä siksi, että eilen neljän-viiden maissa kun valtavirran työt tältä viikolta loppuivat, mulla ne vasta alkoivat. Oli siis töitä eilen, tänään ja huomennakin on. Yhteensä en joudu raatamaan kovin montaa tuntia, mutta rahaa onneks silti tulloo ihan riittämiin. Laskeskelin ”tuntipalkkaa” näille päiville ja onhan se ihan makoisa. Hyvä niin.
Nämä pari päivää ovat olleet aika lapsirikkaita. Eilen olin eräässä kerhossa, tänään Lasten yliopiston avajaisluennolla. Muksuja oli siellä reippaasti yli 400, ja paikalla mediat meistä YLEen ja Hesariin. Olihan se ihan kiintoisaa kyllä, ja hauskaakin. Ja vaikka sen jälkeen tuli istuttua koneen ääressä naputtamassa tuokio jos toinenkin, ei se juuri puuduttanut vaikka kaikki ainekset keskittymisvaikeuksiin olisi kyllä ollut erään seikan vuoksi. Hyvä tämäkin.
Sitten näin kaukaa, takaapäin yhden ihmisen, jonka tunnistin heti. En edes tiedä, mistä. Ehkä jalkojen asennosta, ehkä käsien liikkeestä. Mutta hätkähdytti se, miten jonkun, jonka kanssa on joskus ollut suht` läheiset välit, voikin tunnistaa [I]heti[/I] ilman mitään varsinaisia merkkejä. Etenkin, kun ne välit olivat läheiset melko lyhyen aikaa. Kaipa ne, jotka päästää yksityiselle reviirilleen sitten vain piirtyvät muita tarkemmin jonnekin näkömuistin soraiseen maaperään. Tiedä häntä.