Toin vanhemmilta tullessani jääkaappiini muun muassa kuhaa, salaattia, munia, hedelmiä, juustoja, perunahässäkkää sekä lihapullia, vasikkaa ja savukinkkua lihansyöjälle, joka saapuu tänne sunnuntaina. Ei ole kyse mistään äidin tyttärelleen pakkaamasta avustuspaketista, vaan ruuasta, joka menisi muuten vanhaksi vanhempien huomenna alkavan matkan aikana. Ihan kiva sinänsä. Eipä tarvinnut ostella itse pääsiäisruokia. Lisäksi toin tänne puolikkaan itse tekemästäni rahkatortusta, joka yllättävää kyllä, onnistui hyvin ja on jopa pelottavan herkullista. Pitikin tunkea se heti pakastimeen, jottei se alkaisi kadota parempiin suihin…
Eilen oli S:n hoitopalaveri. Alkoi saada parin tunnin vapaita päivittäin, perheenjäsenen kanssa. Se oli tietty tosi hyvä uutinen, viimeksi ko. muutos ei tapahtunut näin pian. Eilen se sitten olikin jo Samuli Putron konsertissa ja tänään vanhemmilla pääsiäisaterialla, sai erikoistapauksessa tuplavapaan, eli neljä tuntia. Hyvä hyvä.
Itse olen sen sijaan ollut oudon ahdistunut tänään. Olen jopa itkeskellyt yhtä asiaa, joka tapahtui monta vuotta sitten. Tiedän, että se yhä vaikuttaa muhun ja siksipä puhuin siitä terapiassakin tiistaina. Terapeutti sanoi sen selittävän monia juttuja. Jotenkin sen jälkeen, kun sain avauduttua asiasta siellä, se on ollut paljon enemmän mielessä. Kai se on tavallaan hyväkin, kun niin kauan yritin työntää kyseisen asian jonnekin syrjään ja ikään kuin painaa sen unohduksiin. Ei se koskaan oikein toiminut.
Sitten jossain kohtaa tajusin, että syy siihen, miksi mulla on jo vuosien ajan ollut yksi täysin käsittämätön käyttäytymismalli tietyissä tilanteissa, saattaakin löytyä tuosta vuosien takaisesta tapahtumasta. Tuo tapa toimia ja kysymys, miksi kerta toisensa jälkeen teen niin, vaikka tiedän sen vahingoittavan itseäni, on ahdistanut mua jo kauan. Tavallaan helpottaa, että käyttäytymismallin juuret saattavat olla siellä vuosien takana. Asiasta puhuminen on saanut joitain solmuja aukenemaan. Ehkä siksikin ahdistaa ja itkettää. Jokin on lähtenyt liikkeelle. Ehkä myös asian syvällinen läpikäyminen – jota siis en koskaan aiemmin ole tehnyt – saa mut joskus lopettamaan itseni rikkomisen.
Terapeutti puhui trauman toistosta, ja kieltämättä siinä on järkeä.
Koen muutenkin, että oli fiksu veto aloittaa se terapia. Jo kauan painiskelin tiettyjen asioiden kanssa, mutta aina vain yritin selviytyä niistä itse. Aina ajattelin, että ajan ja ajatustyön kanssa se menee ohi. Kunnes tajusin, ettei mene. Kunnes tajusin, miten paljon nuo asiat mua vielä ehtivät vahingoittaa, jos en jo tee jotain. Silti tavallaan hämmästyin, kun terapeutti totesi, että onpas sun elämässä ollut paljon kaikenlaista. ”Kaikenlaisella” se tarkoitti pahaa. Oma vastaukseni ”Eihän mulla ole ollut kuin tämä asia, ja tuo, niin ja se ja se ja se…” pisti oivaltamaan että joo, jotain on tapahtunut. Ja nyt on aika vihdoinkin purkaa ne asiat, jotteivät ne pääsisi enää vahingoittamaan lisää.
Olen sen itselleni velkaa.