Mikä on olo kun viettää illan kesätoimittajien infotilaisuudessa siiderin ja viinin merkeissä, lähtee sieltä jatkoille baariin jossa siiderilinja jatkuu, selvityy nukkumaan puoli neljältä aamuyöllä ja herää kahdeksalta uuteen työpäivään? Kerron salaisuuden: Olo ei ole hyvä. Päänsärky oli melkoinen mutta nyt se on onneksi jo laantunut. Suu muistutti Saharan autiomaata ja yritänkin nyt parhaani mukaan parannella sen nestetasapainoa Pepsi Maxin avulla. Muutenkin on aika hutera olo ja tuntuu vähän siltä että työpäivä käynnistyy melkoisen hitaasti. Sain vasta katsottua sähköpostit ja kauhistuttaa ajatellakin että pian täytyy alkaa metsästää puhelimitse erästä lääkäriä.
No, oli sentään kiva ilta. Oltiin kaupungin edustustiloissa meren rannalla ja syötiin (sekä juotiin) hyvin. Tutustuin mukaviin ihmisiin joskaan en heistä montaa tule todennäköisesti enää tapaamaan. Baarissa sai S-etukortilla halpaa irlantilaista siideriä ja siellä käytiin mielenkiintoisia keskusteluja. Laita parikymmentä kärkästä toimittajaihmistä tuoppien ääreen ”keskustelemaan” asioista niin voit olla varma että hyvin pian on käynnissä vähintäänkin kiivas väittely. Niin kävi nytkin mutta tuoppien kumoamisen myötä sentään aiheet jossain kohtaa muuttuivat asteen pehmeämmiksi, mikä ei siinä nesteytystilassa ehkä ollut kovinkaan huono juttu.
Aioin ottaa taksin kotiin mutta eräs ihminen ehdotti että kävelisin hänen kanssaan kun vähän samalla suunnalla asutaan. No, se ei ollut kovin huono ajatus sillä asun noin kolmen kilometrin päässä keskustasta, joten taksissa ei kyllä olisi ollut mitään järkeäkään. Käveltiin siis yhtä matkaa jokirantaa pitkin Tuomaansillalle asti ja vaikka olin kovasti jatkamassa kulkuani suoraan kotiin, niin jostain syystä jäimme sitten siihen sillalle juttelemaan. Täytyy sanoa että se oli mielenkiintoista, ainakin. Olin samalle ihmiselle aiemmin illalla avautunut viime aikojen kipeistä asioista ja vaikken toki toivo kellekään mitään pahaa, oli jollain tapaa helpottavaa huomata että joku on melko samanlaisessa tilanteessa ja vieläpä kertoi vastapainoksi omista kokemuksistaan. Siinä sillalla sitten jatkoimme juttua ja jotenkin se oli jännä kokemus, sillä oli ihan järkyttävän kylmä ja satoi kovaa ja silti vain seistiin siinä puhumassa. Kun kello alkoi lähennellä kolmea, oli kyllä lopulta pakko komentaa itsensä kotiin koska seuraava työpäivä alkoi pikkuhiljaa tuntua jo liiankin konkreettiselta. Niinpä lähdimme eri suuntiin ja mä juoksin loppumatkan kotiin ihan vain siksi että oli niin kamalan kylmä ja toki mä myös halusin nopeasti nukkumaan. Kengät nyt eivät ehkä olleet ihan optimaaliset parin kilometrin nopeatahtiselle juoksulle mutta pääsinpä ainakin pian peiton alle uneksimaan 🙂 Siinä kohtaa olin todella hyvällä mielellä; fiilis oli muutamaan päivään ekaa kertaa jopa loistava. No, se hurmio ei kestänyt kauaa – tasan siihen asti että herätyskello soi.
Ehkä mä selviin tästä päivästä.