Jännittää. On yks töihin liittyvä tapaaminen tänään. Ei siis haastattelu juttua varten, vaan keskustelu yhden lehden edustajan kanssa. Mähän lopettelen tässä kohta päiväduunia ja alan opintojen ohessa tehdä lehtihommia friikkuna, ja yhdestä avustajan pestistä pitäisi mennä tänään puhumaan. En käsitä, miksi jännitän, kun olen jo jutellut kyseisen ihmisen kanssa puhelimessa pariin otteeseen ja se on lukenut lähettämäni juttunäytteet ja käytännössä jo lupaillut mulle toimeksiantoja. Silti vain hermostuttaa; mitä jos se ei pidä musta ja peruu koko jutun? Mitä jos en osaa sanoa mitään oikein, olla tarpeeksi fiksu ja luova ja idearikas? Mitä jos mokaan kaiken?
Ärh. Ei pitäisi ajatella niin paljon. Jos tuossa nyt menisikin jotain pieleen, ei se maailmaa kaada. Varsinkaan, kun olen jo yhden toisen avustajuuden saanut sovittua. Mutta kai mä kärsin työitseluottamuksen puutteesta. 🙁