En mä halua jeesustella, kysellä tyhmiä, en päivitellä enkä juoruilla. Silti: Miks maailma on tällainen? Tiedän hyvin että pahempaakin tapahtuu koko ajan, mutta olisin ollut iloinen jos en olisi kuullut sitä uutista jonka tänään kuulin. Veljen kaveri tappoi itsensä tänä viikonloppuna. Se juoksi rekan alle – muuta en viitsi tässä sanoa. Tiesin itsekin kyseisen ihmisen, vaikken läheinen ollutkaan. Tiesin myös hänen perheensä ja lapsena olin hyvää pataa hänen siskonsa kanssa. Veli puolestaan oli sitä näiden molempien sisarusten kanssa ihan näihin päiviin asti. Viimeksi oli nähnyt kyseisen ihmisen viikko sitten.
Tuntuu kummalta ajatella, ettei häntä enää ole olemassa. Ja tuntuu pahalta ajatella hänen perhettään, heidän jouluaan, jota ei nyt sitten tullutkaan. Veljenkin puolesta tuntuu pahalta. Itkin kun kuulin uutisen, vaikken tosiaan itse sen ihmisen kanssa näinä päivinä kaveerannutkaan. Olen kuitenkin tiennyt hänet alle kouluikäisestä asti, ja meillä kotonakin hän kävi usein kun kerran veljeni kavereihin kuului. Ja vaikka tämä nyt sitten ehkä onkin aika itsekästä, tuli hirveä olo myös oman perheeni puolesta. Tarkoitan pelkoa. Pelkoa siitä, että jotain vastaavaa sattuu myös omalle kohdallemme. Se kun ei ole ihan tuulesta temmattu ajatus.
Jotenkin vain tuntuu siltä, että tuo liippasi kovin läheltä. Asetelma on niin tuttu, liiankin. Jotkut tietävät mistä puhun.