On ollut epätavallinen viikonloppu. Täytyy sanoa että mä en ole tehnyt oikeastaan yhtään mitään. Olen vain ollut ja miettinyt ja nukkunut. Mä en tavallisesti koskaan vietä näin tyhjää viikonloppua, mutta nyt se on oikeastaan tehnyt ihan hyvää. Olen saanut maksettua univelkoja pois ja myös selvitettyä joitakin asioita itselleni. Nyt ei edes ahdista alkava viikko, vaan aloitan sen hyvillä mielin. Sain jopa tänään kehitettyä melko hyvän juttuidean jonka aion huomisessa aamupalaverissa tuoda esille. On siis jokseenkin omituinen fiilis; samaan aikaan sekä hyvä ja seesteinen että levoton ja sekava.
Yöllä tein oman ennätykseni puhelimessa puhumisessa, roikuin linjoilla lähes kuusi tuntia. Pääsin nukkumaan neljältä aamuyöllä ja nukuinkin sitten yli yhteen päivällä. No, ei edes harmita, päinvastoin. Tuo puhelu oli jollain tapaa todella surullinen mutta myös oikein helpottava. Mulle merkitsi hyvin paljon se, mitä kuulin ja myös se, mitä itse sanoin. Vaikka mä hyvin tiedän ettei toinen ihminen voi mua ”armahtaa”, niin avautumalla vaikeasta asiasta jota mä olen kahden vuoden ajan kantanut ihan yksin, jotenkin vähensi sen asian painoa. Toki tuo seikka oli vain pieni osa sitä kaikkea keskustelua, eikä edes suinkaan merkittävin sellainen, mutta mulle henkilökohtaisesti oli hyvin tärkeää että sain sanottua sen ja että joku kuunteli tuomitsematta.
Nyt on pilvistä ja näyttää siltä että voisi alkaa sataa. Toivottavasti niin käy; musta olisi kiva kuunnella ja katsella sitä.