Muutto tuli tehtyä, ainakin suurimmaksi osaksi. O oli auttamassa ja kaksin se sujui jopa aika nopeasti. Yo-kylän 23,5 neliön yksiö vaihtui keskustan viereen (ehkä kilsan päähän) 30 neliön puutaloyksiöön. Rakastan sitä paikkaa, just siltä alueelta tahtoisinkin asunnon, mutta saa nähdä, kauanko tuossa nyt asun. Se on tosiaan veljen omistuskämppä jossa veli itse ei tällä hetkellä asu, ja täytyy nyt katsoa, mitä sovitaan. Mieluusti kyllä jäisin siihen pidemmäksikin aikaa. Ainoa mikä mua unissapuhujana ja satunnaisena -kävelijänä epäilyttää, on se parvisänky. Se on pirun korkealla, ja mietin vain että mitä jos jonakin yönä päätän taas lähteä liikenteeseen. Kyllähän unissakävelijä näkee, enkä mäkään koskaan ole kompuroinut portaissa tai muuallakaan, mutta ei sitä koskaan tiedä mitä tapahtuu, jos lähden parvelta liikkeelle. Viime yön nukuin sohvalla, ja täytyy nyt miettiä, mitä teen jatkossa. Onhan se parvi 160cm leveä, joten jos nukkuisi seinässä kiinni, ei ehkä olisi niin akuutissa vaarassa pudota, mutta kun mä tosiaan olen melko levoton nukkuja, ja voin ihan hyvin nousta seisomaan tai lähteä kävelemään, niin ehkä vain pitää keksiä joku muu ratkaisu. Tietysti silloin, kun ei nuku yksin, on parvikin ihan käypä, mutta luultavasti kuitenkin enimmäkseen nukun juurikin itsekseni.
Muuttopuuhien jälkeen oltiin O:n kanssa vielä mun vanhassa kämpässä, tein sille ruokaa ja sit kateltiin hetki telkkaria. Oli ihan kivaa, mutta jäi vähän sekava fiilis. En ota selvää siitä ihmisestä. No, en ota kyllä itsestänikään, joten samassa veneessä kai ollaan. Silti vain mietin ja analysoin ihan liikaa. En tiedä, haluaako se mut vai ei. Ehkei se tiedä itsekään, enhän mäkään tiedä vielä itsestäni. Vaikea sitä kuitenkin on olla miettimättä, kun pitää toisesta. Monesti aistin että se ajattelee samoin musta, mutta sitten taas iskee epävarmuus ja tulkitsen kaiken niin, ettei sitä kiinnostakaan. Joo, tiedän, voishan sitä kysyä suoraankin, mutta en nyt vain tahdo. Ja kun tiedän että suoraan kysyminen saattaisi hyvinkin aiheuttaa keskustelun siitä, missä mennään, mitä tämä koko juttu on, enkä mä halua sellaista, en ainakaan vielä. Kun kaikki on sekasortoista enkä itsekään ole varma mistään, niin on turhan aikaista alkaa jutella siitä, pitäisikö koko tapailu muuttaa seurusteluksi vai ei, ja jos ei, niin pitäiskö se sitten lopettaa. Tällä hetkellä mua ahdistaa ajatuskin sellaisesta keskustelusta ja jollain tapaa myös seurustelusta. Ei, en ole sitoutumiskammoinen, mutta tahdon tuntea ihmisen ja olla varma ennen kuin alan antaa mitään lupauksia. Ja kun vielä en tosiaan tiedä, on turha alkaa edes puhua siitä. Siispä päätän taas kerran ottaa rennosti, jatkaa tapailua, tutustua ja katsoa asiaa sitten eteenpäin. Kunhan nyt vain O:kin olisi samoilla linjoilla eikä ihan lähipäivinä vielä ainakaan ottaisi puheeksi tuollaisia asioita. No, ei se varmaan uskalla. 🙂
Viikko vielä, niin pääsen Irlantiin. Odotan sitä mielettömästi. Onkin jo aikaa viimeisimmästä kunnollisesta matkasta – vuosi – jos mukaan ei lasketa Tukholman pikavisiittiä eikä viikonloppua Pärnussa. Vuosi sitten tosiaan olin Barcelonassa, ja nyt sitten on vuorossa Dublin. En ole koskaan ennen käynyt Irlannissa, joten myös sen vuoksi odotan mielenkiinnolla tuota matkaa. Matkustelu on mulla verissä, ollut pienestä asti kun vanhemmat veivät meitä ympäri Eurooppaa, ja nykyisin alkaa hyvin nopeasti ahdistaa ellei tiedossa ole taas uutta matkaa. Nyt tosin on tämän kannalta oikein hyvä tilanne, kun veli on Irkuissa pari vuotta, ja sinä aikana käyn siellä varmaan monta kertaa. Tiedossa siis on muutamiakin pienen budjetin reissuja. 🙂
Pitänee alkaa töihin. Onneksi on perjantai.