Tunne-elämä on kummallinen juttu. Joku kun keksisi, mitä se kemiaksi kutsuttu oikeastaan on, ja mistä hitosta johtuu, että jonkun kanssa sitä on ja toisen kanssa ei, kun itse ei pysty osoittamaan ainuttakaan syytä, miksi haksahtaa yhteen ja toiseen ei. Toki siis välillä pystyy, mutta ainakin omaan historiaani mahtuu melkoisen monta fiksua, mukavaa, hauskaa, ulkoisesti miellyttävää ja kaikin puolin mainioita pakettia, joista kuitenkaan en ole kyennyt kiinnostumaan siinä kuuluisassa mielessä. En ole pystynyt nimeämään yhtään seikkaa, ominaisuutta tai piirrettä, joka olisi ollut tunteiden roihahtamisen esteenä; sitä ei vain ole tapahtunut.
Toinen ryhmä ovat miehet, joihin olen kyllä ihastunut, mutta en lopulta tarpeeksi vahvasti, sillä tunne on väljähtänyt kovin nopeasti edes olematta missään vaiheessa varsinaista intohimoa.
Sitten on niitä (ei kyllä montaa), joihin olen retkahtanut täysillä miltei saman tien, niitä, jotka lähes kirjaimellisesti ovat vieneet jalat alta. Eivät ne millään tavalla ole olleet objektiivisesti katsottuna sen ihmeellisempiä, mutta heidän kanssaan on ollut jotakin selittämätöntä vetovoimaa, ”sähköä”, kemiaa. Eli siis mitä?! Sen haluaisin tietää.
Eräs ystäväni jaksaa aina paasata feromoniteorian puolesta, mutta jotenkin en vain jaksa uskoa siihen. Ei kai koko mysteerin selitys pelkissä tuoksuissa voi olla…?