Viime viikolla Helsingin kaupungin energiayhtiö Helen teki poliitikkojen johdolla tulevaisuuden energialinjauksia. Arvostan Heleniä suuresti, koska kyseessä on huipputehokas ja ympäristön kannalta korkeatasoinen energialaitos, joka paitsi palvelee kaupunkilaisia edullisella sähköllä myös tuottaa kaupungin vuotuiseen budjettiin merkittävän summan rahaa.
Helenin huippuinsinööritaidolla on kuitenkin haasteenaan poliitikot. Keväisessä blogissani Mielikuvaharha kuvasin, mitä politiikan suunnalta tulevat paineet merkitsevät Helenin tulevaisuudennäkymille. Tavallisesti energiainvestointeja tehdään, kun laitos vanhenee tai energiaa tarvitaan lisää. Nyt vanhenee vain polttoaine: hiilikasa, jolla tehdään noin kolmannes Helenin energiasta, ei silmää miellytä. No hyväksytään se seikka, vaikka puolustukseksi on sanottava, että se sattuu edustamaan maailman puhtainta ja tehokkainta hiilivoimaa, ja on niistä ansioista myös palkittu. On toki hyvä noin periaatteessa, että kivihiilestä pyritään eroon.
Siitä ei kutenkaan saa seurata realiteettien unohtaminen. Tavoitteena tulee yhä olla luotettava ja kohtuuhintainen energia.
Kun poliitikot päättivät ns. hajautetusta mallista tulevaisuudenratkaisuna, vihreimmät kertoivat itkeneensä ilosta. Minuakin vähän itketti mutta muista syistä.
Minua lähinnä itkettää se, ettei poliitikoilla ylipäätään tunnu olevan minkäänlaista vastuuvelvoitetta. Kun näin on, se myös näkyy politiikassa, jota meillä tehdään.
Yritysten hallitustyöskentelystä olen oppinut, että niissä on huolellisuusvelvoite, ja jollei päätöksenteossa huolellisuutta noudateta ja osoiteta, hallitusammattilainen joutuu taloudelliseen vastuuseen. Lääkäri joutuu vastuuseen hoitovirheestä. Insinööri joutuu vastuuseen virhelaskelmasta. Poliitikoille ei sen sijaan tapahdu kuin urakehitystä. Näkeehän sen ajankohtaisesta Kreikan kriisistäkin: suomalaispoliitikot, jotka hyväksyivät vuonna 2010 päätöksen Kreikan pelastusoperaatiosta ja Unionin rahaliiton sääntöjen rikkomisesta, ovat huippuasemissa toinen toisensa perään. Kaltaiseni varoittelija sai pölhöpopulistin ja yhteistyökyvyttömän leiman, vaikka yritti vain sanoa, että päätöksen moraalinen opetus on huono ja johtaa vahinkoon.
Systeemi palkitsee kuitenkin runsain mitoin niitä, jotka ovat yksinkertaisesti näkyvillä. Siksi raskaita virheitä kannattaa tehdä vastaisuudessakin. Poliittinen journalismi ei valvo vähimmässäkään määrin asiasisältöjä, sillä niitä se ei edes hallitse. Se keskittyy useimmiten muotoseikkoihin kuten pukeutumiseen, hymyn leveyteen, äänenkorkeuden vaihteluihin tai epäonnisiin sanavalintoihin, joista kaikki tietävät, ettei alunalkaenkaan tarkoitettu mitään ihmeellistä. Mutta maa saa köyhtyä, joutua velkakierteeseen, vastuuseen toisen veloista, sotkea energiamarkkinansa ja ajaa alas teollisuutensa ilman että ketään kiinnostaa.
Helenin kohdalla panen kädet ristiin, että ne muutamat valistuneet poliitikot selviävät energiapopulismin keskellä, jotta insinöörit saisivat edelleen harjoittaa laskutaitoa,jossa plussan ja miinuksen ero on ymmärretty. Suosittelen lukemaan Mikko Mäkisen blogin, joka havainnoillistaa paljon kohutun aurinkovoimalan potentiaalia – on Helenille kunniaksi, ettei se maksata tappiota tavallisilla sähkönkäyttäjillä vaan antaa ihmisten sijoittaa nimikkovoimalaansa ihan omalla vastuulla. Blogin keskusteluosiossa lasketaan, että pelkästään metron käynnissäpitämiseen tarvittaisiin 278 Suvilahden aurinkovoimalaa.
Ja sitten tullaankin siihen, mistä tulevaisuuden energia. Mistä talot lämpimiksi Suomessa, jonka keskilämpötila on runsaat 10 astetta alhaisempi kuin maapallon keskiarvo? Olemme EU:n kylmin jäsenmaa, jolta lisäksi puuttuvat omat fossiiliset polttoaineet, öjy, kaasu ja hiili. Kannattaa selvittää itsellemme omat lähtökohtamme ja pitää huolta siitä, että käytämme omia varojamme mahdollisimman kestävällä tavalla sekä löydämme uusia, kustannustehokkaita ratkaisuja.