Luin suomen pankin julkaisemasta tulevaisuuden maksutapoja käsittelevästä e-kirjasta kappaleen ”Helppokäyttöiset ja kohtuulliset peruspankkipalvelut kuuluvat kaikille”. Kappaleessa käsiteltiin lähinnä ikäihmisten kohtaamia ongelmia maksamistapojen muutoksissa, sekä nostettiin esiin fakta, että vuoteen 2060 mennessä Suomen väestöstä 29 prosenttia on yli 65-vuotiaita. Keskeistä tässä oli myös, että keskimääräisen eläkkeenkään summa ei päätä huimaa, joten pankkipalveluiden hinnatkin olivat esillä.
Nämä seikat toivat esiin mm. sen ongelman, että maksupalveluita kehitetään yleensä yksi kohderyhmä edellä ja se on tietysti työssäkäyvät aikuiset, sillä heidän rahansa maksupalveluissa suurimmaksi osaksi liikkuvat. Toisin kuin ikääntyvällä väestöllä, tällä kohderyhmällä ei ole mitään fyysistä estettä kuten näkökyvyn ja hienomotoristisen taitojen heikkeneminen.
Miten saada heikkotuloiset ja ikääntyvät ihmiset pysymään mukana maksupalveluiden kehityksessä? Tämä oli pääongelma, jota pohdittiin artikkelissa monesta näkökulmasta.
Tapetille nostettiin ainakin palvelumaksujen suhteuttaminen tulotasoon, sekä se, että kaikille pitäisi antaa mahdollisuus käyttää verkkopankkia (maksuhäiriömerkinnöistäkin huolimatta). Yksi este on, että vaikka ihmiseltä löytyisi laite, halu ja taito käyttää sähköisiä palveluita, saatetaan se evätä täysin, vaikka palveluiden pitäisi olla kaikkien saatavilla. Lisäksi palvelumaksut vaikeuttavat entisestään pienituloisten asemaa.
Heikosti koulutetut ja pienituloiset vanhukset eivät välttämättä edes tiedä, mitä kaikkia palveluita heille olisi tarjolla ja mistä maksut koostuvat. Heillä ei myöskään välttämättä ole yhtä laajoja tarpeita kuin varakkaammilla, mutta maksut ovat silti samat.
Ratkaisua lähdetään hakemaan käyttäjä- ja asiakaslähtöisen tuote- ja palvelukehityksen edistämisestä. Tähän on olemassa oma ideologiansa, joka selitetään tekstissä seuraavasti: ”Asiakasnäkökulma näkyy myös esimerkiksi 2000- luvulla lanseeratussa Design for All -ideologiassa eli kaikille sopivassa suunnittelussa, jossa otetaan huomioon ihmisten erilaisuus, sosiaalinen osallisuus ja tasa-arvoisuus. Ideologia ei pyri tarjoamaan yhtä ainoaa ratkaisua kaikille, vaan sen tavoitteena on luoda palveluita, joissa otetaan huomioon käyttäjien erilaiset kyvyt, taidot ja vaatimukset.”
Tärkeintä on siis pystyä kehittämään palveluita toimivaksi jokaisen mahdollisen käyttäjän näkökulmasta. Palveluita tulisi myös suunnitella ja testata kokonaisuutena kaikilla ikäryhmillä, eikä toteuttaa niitä eri ikäisille irrallaan haastavimmista kohderyhmistä. Tämän lisäksi pitäisi myös panostaa opastamiseen ja tukipalveluihin, sillä on mahdotonta, että kaikki oppisivat uudet menetelmät samaan tahtiin samalla ohjeistuksella.
Tekstissä kiitellään kuitenkin myös uusia, kuluttajien elämää helpottavia palveluita. Näistä nostetaan esiin esimerkiksi kioskien käteisnostomahdollisuus, sekä lähimaksukorit pikkusummille. Lisäksi laskuja voi maksaa lähikioskilla sellaisissakin paikoissa, missä ei välttämättä ole pankin konttoria.
Näiden kaltaisia innovaatioita kuitenkin toivotaan lisää helpottamaan kuluttajan arkea. Mahdollisuuksia nähdään esimerkiksi uudenlaisissa tunnistustavoissa, kuten sormenjälkitunnistimissa, jolloin pin-koodien muistaminen ja näppäily loisivat vähemmän ongelmia.
