Ulkona on armoton helle. Ihmiset tepastelevat torilla sandaaleissa, puolialastomina. Vaikka takatalvi on vasta edessäpäin.
Ajaessani töihin bussilla aamulla, huomasin tien varressa todellisen leskenlehtiniityn.. Tajusin, etten ollut tänä vuonna löytänyt kevään ensimmäistä leskenlehteä..
Leskenlehdet herättivät minussa kaipauksen johonkin, johonkin menneeseen aikaan.
Ehkä siihen, kun viisivuotiaana löysin kevään ensimmäisen leskenlehden ja vein sen äidille pikkuruiseen maljakkoon.
Ehkä siihen, kun yläasteella luokan söpöpoika pisti korvani taakse kevään ensimmäisen leskenlehden..
Tai kun vielä viime vuonnakin löysin leskenlehden. Juuri kun minusta tuntui, ettei opinnäytetyöstäni tulekaan mestariteosta..
Nyt minä ihailin leskenlehteä vain ohikiitävän sekunnin ajan, bussin ikkunalasin takaa. En tuntenut sen tuoksua, en voinut koskettaa sen pehmeitä lehtiä sormenpäilläni.. Minulla oli liian kiire, jotta olisin voinut pysähtyä ja ihailla sitä edes hetken. Ja nyt se on jo liian myöhäistä.
Sillä kevään ensimmäinen leskenlehti on jo löydetty.