Ei sitten suomenmaassa saa edes rauhassa laiskotella, buhuu. Mä oon onnistunu kesästä asti välttelee kaikkea tekemistä siinä määrin, et nyt työkkäristä päätettiin kurssittaa mua. Yhyy, mulle tungetaan väkisellä säännöllistä päivärytmiä ja vaikka mitä tietoa päähän. Mä olin juuri niin tyytyväinen mun lokoisaan elooni, missä ei ollu väliä että koska nousi ylös tai että nousiko ylipäätään joka päivän kunniaks.
Oon harjotellu tota mökkeytymistä niin hartaasti, että otin kotiin seuralaisenkin, ihanan pienin mustavalkoisen tyttökisulin. Ja nyt se repii turhautuneena mun huonekalut säpäleiks kun meitsi nakottaa perse koulun penkissä kuus tuntia päivässä. Ehkä mun täytyy keplotella itselleni jotain kissanhoitovapaata, saahan sitä omaa jälkikasvuakin varten. Mä kunsäästän yhteiskunnan varoja siinä, etten vapaaehtosesti rupee pukkaa kakaroita niin ehkä mä voin hyödyntää ne edut kissan kanssa. Menisköhän läpi?
Mutta jollei kurssi muutoin palvelekaan mun laiskoja tarkotusperiäni niin itsetunto siellä ainakin nousee kohisten. Joka ikinen päivä saa huomata olevansa niin saamerin hyvä vähän yhdessä jos toisessakin asiassa, korvat punasena kuuntelee muiden kehuja ja hymyilee vaivautuneena. Ehkä mä voinkin jättäytyä sieltä pois menemällä valittamaan psykolekurille sosiaalisten paineiden äkillistä ja akuuttia lisääntymistä..? Jotain aadeehoodeilua siellä kyllä on havaittavissakin, kun tällanen hyrränä pörräävä tapaus pakotetaan paikoilleen passiivisena kuunteleen jotain teorialätinää.
Nymmää rupian tohottaan ton kissaneidin kanssa, se sai eilettäin uutukaisen lelun, mitä ei millään voi jättää rauhaan. Voi sitä riemua, mikä pienen otuksen silmistä loistaa yksinkertasen keppi-naru-helisevä hiiri -väkkyrän ansiosta. Ollapa elämä noin helppoa meille muillekin.