Bussin tärinä ottaa tisseihin. Noon niin kipeät että vituttaa.
Mä sitten päätin vaan lähteä. Lähetin pomolle tekstiviestin, pakkasin laukkuni ja katosin keskellä yötä. Kiipesin noin kaksimetrisen aidan yli, kyllä, se aita on todennäkösesti tehty just läskeille ramboille koska mä onnistuin ylittämään sen niin kovin helposti, matkalaukkuni kera. Kävelin kaupunkiin. Kävelin noin 6 kilometriä liikaa (eksyksiinpiiloon) ja hymyilin koko matkan. Ei edes vituttanut. Sato lunta sillee hitaasti ja niin kovin nätisti. Mä etsin sitä vitun linjuri-asemaa ja naureskelin.
Mä alan ehkä taas pikkuhiljaa löytämään itteni.
Mulle tarjoillaan töitä jokapuolelta, moon ottanu kauheeta ressiä siitäkin asiasta, ajatellu kloonata itteni kolmeen tai neljään, notta ehin kokeilemaan kaikkea niin kovin hauskaa. Jollain tasolla moon varmaan luullu olevani vanha. Heräsin todellisuuteen tossa seittemän tuntia sitte. Emmie ees oo kauheen vanha. Mä ehdin tekemään ja näkemään vaikka mitä. Ja sitä mä oon kokoajan touhunnutkin. Kokemista, ja sitä vitun näkemistä. Mä en vaan ite oo ajatellut niin. Luullu että vaan ne matkat raketilla kuuhun on jotain. Unohtanut että mä oon aika vitun spesiaali, ja että mä oon kyllä ehtinyt tekemään aikalailla paljon, ihan niinku ikääni nähre.
Kumminki. Kirjotin pomolle että saan stroukin jossen lähe kotiin. Nii, ja lähin. Körötellään bussissa. Minä ja mun kovin pinkeät, kipeät, turvonneet ja jopa ilma-virta-arat tissit.
Muah.