——————————————–

Penteleen kepara otti juoksu askeleen, liukastui märällä kivilattialla ja kopsautti päänsä. Parkuhan siitä tuli ja äiti kiirehti ottamaan tyttönsä syliin turvaan. Tyttö, pieni kuin vaahtosammutin jatkoi parkuaan, tottahan sattui.. Menivät kassalla edessäni, ostin tikkarin tytölle ja äidin pakatessa hermorauniona tarjosin sitä tytölle. Itku loppui kuin seinään töistä likaisen sedän tarjotessa makeaa. Tyttö on hyvin opetettu, ei ottanut tikkaria. Katsoin äitiin, ”Kysy äitiltä jos saat tämän?” Asetin tikkarin kassan päässä olevalle pikku hyllylle,”Hei, ei se haittaa, äiti puhaltaa ja se menee pois, se, pää on kovempi siitä nyt.” Ja nousin poistuakseni, Tyttö nyökytti päätään mutta painautui äidin helmaan. Sain äidiltä kiitoksen. Se tuntui hyvältä, tärkeältä, ei se kiitos vaan se että uskalsin tehdä sen.