Panderolli oli asennettu kamppia vastapäätä, istuin portailla siideriä hörppien, katselin ihmisiä.
Aamu oli taas kuljettu reunoja pitkin. Herätyksen sain ilmaiseksi, kävelin käytävää ja kuulin takaani, ” sitten oikealle.” Keräilin, vedin kenkiä jalkaani kun joku pummasi tupakkaa, ”Ei minulla taida olla, mutta näyttää olevan sen verran käteistä että saadaan ostettua, ja kaljat” sanoin. kompis lähti edeltä ulos, kiiruhdin perästä kun en tiennyt missä olin. ”Kisahalli” sanoi kompis kun tarjosin kassistani löytyneestä askista tupakan. Kompis pummasi pari euroa ja saattoi minut oikeaan ratikkaan, kamppiin, lähtöpisteeseen.
”Toivoin että kaupunki ois kadonnut ja minä sen kanssa.
oli selkä raavittu,
ja kaula suttua,
Toivoin että kaupunki ois tyhjä eikä kenenkään mieleen.
Minä puskin kauhua,
ja aivot huttua.
Syödä tohtinut mä en,
vatsalaukun eteinen,
oli täynnä kenkiä.
Jalat töihin pakotin,
Keskusta on arkisin,
huono paikka lyyhistyä..”
Zen cafe
Eilen minä juoksin, hyppäsin valoissa pois autosta, juoksin tapaamiseen, kiire. Pysähdyin kun kuski soitti perään, ”näitkö? juoksit just idolisi ohi, Pentti Saarikoski oli polkupyörällä siinä valoissa”. Käännyin ja näin selän, SAATANA! kiire..Mitä minä sille olisin sanonut? ”terve? olen lukenut kirjojasi? tykkään niistä? yritän itsekin jotain..? Vittu sillä mitään väliä ole, ”ei vaikuta kotiutumis päivään..”
Asemalta löysin Metron, lippu, juoksin asemalle, epävarmuus..” Itäkeskukseen matkalla, ”olenko nyt oikealla puolella?”.”JOO” se sanoi ja katsoi niin kuin maalaista täällä, nokkaa pitkin. Sitten se soitti. heti kun olin astunut kyytiin.
” Löysitkö perille?”
” En vielä, menee vartti.”
”Thai on täynnä, menen kiinalaiseen.”
Perillä minä juoksin taas, vartin myöhässä. Tunti on liian lyhyt aika! Liian lyhyt tutustumiseen, mihin vaan, liian lyhyt.
Oh my god, se oli kaunis! siinä kun vihdoin häröilin perille ja näin sen.
Äiti, vauva rinnalla liinassa, katse minussa ja terve puna poskilla, ja se tunne ja läheisyys kun siitä henkii. Minä voisin siihen rakastua, mutta sillä on liikaa lihaa?
MITÄ?
Milloin minä olen alentunut tällaiseen?
Kajaanissa sillä oli kanssa liikaa. Ei se siihen kaatunut. Se oli elämäni paras tyyppi, minä annoin sille kaikkeni. Miksi?
MINÄ pelkäsin, olin jo tupeltanut ennen kuin sinne menin, en uskaltanut kertoa, PELKÄSIN, että tieto lisää tuskaa, Olisi pitänyt kertoa.
”MINÄ en ole minkään arvoinen,
dokasin tänään, ja eilen..”
”Tunnen kuinka mua,
paheksuen seuraa katseellaan,
HELSINKI!”
Zen cafe
Se oli hyvä ja kaunis, sillä on tasapaino. ”Ei se oo niin justiinsa,” se sanoi. Se olis minut ottanut, paskanakin. Se sanoi ” älä juo viinaa”. Ja minä uskoin, en juonut, silloin, rakkauteni tähden. Kun tuli ajolähtö, en mennyt maahan siksi. Menin koska en uskaltanut kertoa.
Eilinen neito, sillä on tasapaino kanssa. Se ottaa asiat asioina, se on fiksu, ja kaunis, sille kerron kaikki, päätin. Ottaa tai jättää.
Aiemmin olin sellaanen eteenpäin pyrkivä kouho, koko ajan jotain säätöö päällä. RAHAA, RAHAA, RAHAA.. HELPOLLA! ja nopeasti.. Ei enää. Nyt etsin onnea ilman sitä, RAHAA. Konkurssi, ero, masennus, you know..
Surullinen? JOO!
Ensi viikonloppuna en saakaan poikia, lähtevät reissuun. Huomenna sitten skippaan omat kiireeni, hyppään linjaan savoon, olen poikien kanssa taas vain yön yli, ja koskee. Nyt otan mukaan sen playkkarin…
Eikä minulla ole naista! Niinkuin elämäni olisi nyt siitä kiinni..
Se vain helpottaa päätöksiä. Minä vihaan päätöksiä! ”Lähdenkö ulos poikien kanssa? En kun emännän kanssa pidetään leffa iltaa ja nussitaan kuin kanit..” ” otanko kulkurin iltakaljan?” ”En nyt, en kulje enää..ja emäntä ei tykkäää..”