Tämä kaikki voi tuntua niin pieneltä, mutta minulle nämä asiat ovat suuria.
Minä itse ajoin itseni elon alhoon. Annoin periksi. Masennuin töpättyäni. Se olin minä. Syyllinen.
En saanut asioitani järjestymään haluamallani tavalla, tai olin estynyt niitä hoitamasta. Tässä vaiheessa järjestelmän tuki tuli tarpeeseen. Se hyvä ihminen joka sieltä omasta kiireestään otti minulle aikaa antoi minulle tämän aamun. Antoi minulle syyn nousta. Mahdollisuuden hoitaa asioitani. Se on hyvä ja kaunis! Ja minulle tärkeä.
Nyt sain sen ajan omalle lääkärilleni. Tosin vasta ensikuun loppuun, mutta onko sillä väliä? Ja ajan päihdetyöhön erikoistuneen sairaanhoitajan luokse. Saan ajokortti valvonnan jatkumaan. On tavoite kirkkaana miekessä ja tuki. Mitä sitä muuta tarvitsee täällä kahlatessa. Niin, töitä.
Tililleni ilmestyi toiminta satku. Pääsen liikkumaan. Poikia menen tapaamaan ja ukkia. Mummon kuolema on nyt siellä se juttu. Vapun jälkeen katsomaan pappi Kallen palstaa, sinne töihin. Ensi harvennusta, miesten töitä. Se oli Kalle kun laittoi förskottia.
Nämä kaikki ihanat ihmiset pitävät minut pinnalla vaikka mikä olisi, ja minä poraan kun on tikku kynnen alla. Ai että minä olen joskus säälittävä! Tai oikeastaan harva se päivä. No jos ihan rehellisiä ollaan niin koko ajan. Mutta se ei kuulu tähän, vai? Nyt tulee kiire junaan.
”Miksi minä, eikä se ärsyttävä kokki tv:ssä? kysyn vaan!” (pöydällä on lehti jossa etusivun otsikko,”Ärsyttävä tv kokki kuollut”). ”Aaa..”
-Komisario Pöysti-