Se oli vain rehellinen nopea turpaanveto.
– Että on viisas olo.. Se sanoi sitten kun tavattiin seuraavan kerran. Sovittiin kuin miehet. Hyvä mies on se mies, ja ansaitsi juuri kunnioitukseni.
Minä en pelkää vaikka en tuomioita enää otakaan ellei mene maailman kirjat ihan sekaisin.
– Jos tapat minut tähän teet yhteiskunnalle palveluksen. Sanoin kun hän sanoi niin toimivansa. En kättäni nostanut.
Ennenaikainen kuolema on oikotie. Sanoin myös: ”Tee vain mitä haluat mutta ota huomioon ettei täällä ilman tuomota selviä kukaan.”
Kukaan ei pääse sanomaan että helpolla olisin päässyt. Eikä sitä etten korvauksia olisi maksanut. Tänään maksoin loput. Tai en minä, mutta minun puolestani maksettiin minun omaisuuttani vastaan. Minun maani, osani, metsäni jota en koskaan omakseni tuntenutkaan.
Maksoin minä osan työlläni.
Miksi lähden aamulla viideltä ja pääsen lepoon illalla yhdeksän jälkeen ellei minulla ole polte. Halu tehdä se. Halu, elämän nälkä. Viisivuotissuunnitelma.
Mitä mitä teen kun olen veloistanikin vapaa? Teen uutta velkaa vai tunnen vapauden ja annan sen viedä.
Punainen tupa ja perunamaa, tai borneon viidakko ja orvot apina vauvat.
Elää vapaana, kuolla vapaana.
”Älä pelkää, saat vapautesi.” Sanoin kun katsoin kissanpennun silmiin. Se huusi tuskaansa. ”Ollaan nyt sovussa vähän aikaa. Syö hyvin. Avaan oven ja teet valintasi. Sen lupaan että täytän vesi ja ruoka kuppisi kunnes tiedän ettet palaa.”