Päivä meni plörinäksi töiden osalta sateen yllyttyä sietämättömäksi. Tosin istuin tupakoimassa kannonnokassa ja vähän turhautti, joten olisiko vain laiskottanut kun lähdin tuvan lämpöön. Kovempi sade alkoi vasta myöhemmin..
Pidin sadetta ja laitoin mökkiä lähtökuntoon. Ulkohuussin kompostoiva tötterö oli niin täynnä että itselleni nolon tilanteen välttämiseksi olen käynyt metsässä riuulla tekemässä tarpeeni. Vajuttelin säiliötä iltapuhteena muita käyttäjiä varten saunan lämpenemistä odotellessani.
Seisoin jälleen rannassa seurailemassa luonnon ihmeitä. Tällä kertaa usvaisessa maisemassa. Järven pinta oli peilityyni. Uros telkkä koetti lahdella kiinnittää naaraiden huomiota jos jonkinlaisilla soidin tempuilla. Naaras telkkää en nähnyt tällä kertaa.
Äkkiä etelänpuolella, parinsadan metrin päässä metsän takana olevalta lammelta kuului kauhea meteli. Joutsen huusi niin perkeleesti lentoon lähtiessään, huutoon sekoittui nousukiidon räpylöiden läiske ja raskaat siiven iskut. Läpiti, läpiti, läpiti… swooosh, swoosh… Sitten se oli siivillään ja kuului enää sen perkeleellinen huuto. Se läheni ja läheni, pienen hetken kuluttua näin joutsenen matalalla metsän yläpuolella. Se päätti laskeutua mökin lahdukkaan.
Jos minulla olisi ollut pitkäpiipuinen ase kuin ase, olisin saattanut äkkipikaistuksissani laukaista sen kohti rauhanrikkuria. Kasvattivanhempani opettivat minulle lorun.-Älä huuda, älä pauhaa, älä riko luonnonrauhaa. Mielestäni joutsen teki sitä parhaillaan.
Komea se oli kyllä katsella sitten kun se laskeuduttuaan pisti nokkansa umpeen ja lipui majesteetillisesti kaula pystyssä, keinahdellen, lahden rantoja seuraillen.
Yksinäinen joutsen? Oliko nuori kossi vai vanha leski. Mene ja tiedä, jotain se oli vailla. Katseli tarkkaan kaikki paikat, välillä keinahti peräpystyyn sen etsiessä pohjasta ruokaa.
Valokuvan paikka oli kun joutsen tutki sorsien ruokintapaikalla vedessä kelluvaa sorsan muovista houkutus kuvaa. Se kiersi lähestyvää kehää kuvan ympärillä. Katseli että mikäs sinä hiljainen sorsa olet. Lopulta se tönäisi sorsan kuvaa, päätti ettei se ole vaaraksi ja jatkoi matkaansa.
Joutsen kiersi pienen niemen nokan ja hävisi hetkeksi näköpiiristäni. Sitten syystä tai toisesta se päätti jatkaa matkaansa lentämällä. Ja taas se piti tehdä sen saatanallisen kiljumisen kanssa. Kovaääninen lintu on joutsen.
Pohjois-Keiteleen ala-asteen yläluokkien opettajana minun aikanani työslennellyt Arttu Kotisara, harrasti luontokuvausta. Nykyään kuulemani mukaan hän tekee sitä työkseen. Arttu oli voittanut silloin joskus, ennenmuinoin, valokuva kilpailun kuvalla lentävästä joutsenesta. Kuvasta teki erikoisen se että kuvanotto hetkellä joutsen ulosti. Kriteeri sekin. Olisinkohan minäkin voittanut jonkun kilpailun kuvasarjallani joutsenista jäällä. Kuvaus session aikana kuitenkin molempien lintujen taakse ilmestyi paskakasa. Päät olivat välillä siiven suojassa, välillä ylväästi pystyssä, ja jalkaa jolla seisoivat ne vaihtoivat tyylikkästi useaan kertaan.. puh pah.
Nyt ei ole kameraa enää, kyynel.
Useiden vuosien ajan on metsästyspiireistä kuulunut vaatimuksia joutsenten metsästyksen sallimisesta. Minun mielestäni niitä pitäisi saada metsästää perustellulla syyllä. Eli hakemalla lupa lääninhallituksesta kuten ilveksille tai muille suurpedoille.
Vain mitä sitä luvalla? aseella ja panoksillahan sitä..
Huomen aamulla messuun. Kuuluu urakkaan kuulemma. En ole kuullut Kallelta vielä muita kuin yksityis saarnoja, enkä rehellisesti sanottuna edes muista milloin olisin viimeksi käynyt jumalanpalveluksessa. Tuleepa korjattua sekin puute tällä reissulla.
Sitten nenä kotia kohti. Kotia! ei vain korsua.