Otsikko viittaa itsessäni huomaamiini jokseenkin alkukantaisiin tunteisiin joita yritän rajallisella järjelläni prosessoida ensimmäistä kertaa elämässäni.
Mitä tämä on? Olenko kasvamassa aikuiseksi vai jatkuuko päämäärätön haahuiluni elämän ristiaallokkossa kaiken kauniin katoamiseen yrittäessäni olla rehellinen.
Tosin en saa suutani auki vaan kirjoitan tänne. Jos se näin kävisi..
Nyt on vuorossa rankkoja tunnustuksia joilla voi olla merkitystä elämääni tällaisena kuin se nyt on. Ei vain siedettävään, vaan loistavalla tulevaisuudella pedattuun motivaation täyteiseen onneen, jota vain tiedossa oleva kolmen kuukauden mörkö himmentää. Ajoittain, unissa ja yön hiljaisina hetkinä.
Ehkä minä jo mokasin tämän.
Minä olen hmm. intiimissä, ”Rakkaus”, suhteessa aivan ihanaan, hyvään ja kauniiseen naiseen. Asumme kaukana toisistamme. Yhteiselämämme vaatii paljon ja onnemme onkin tällä hetkellä että minua ei sido asuinpaikkakunnalleni mikään muu kuin välttämättömät, juoksevat asiat. Minä olen siis vapaa kulkemaan ja viettämään aikani missä haluan.
Olen nyt täällä, naisen luona toista kertaa. Ensimmäisen kerran jälkeen olin epävarma. Nyt tulkitsen kaiken sen peloksi.
Aiemmin kevään aikana mielessäni on ollut kaksi naista. Toiseen minulla on ystävyyssuhde, toinen on ehdonalaisen valvojani. Molemmat hyvin saman tyyppisiä naisia. Minulle hyviä ja kauniita, minun rajallisella älylläni täysin tulkitsemattomia. Minun täytyi saada selvyys heidän tunteistaan ennen kuin olisi liian myöhäistä. Herra tietää mitä olisi käynyt jos kumpikaan heistä olisi näyttänyt vihreää valoa..
No, minulle tehtiin tilanne helpoksi. En joudu valitsemaan. En minä siitä olisi selviytynyt kuitenkaan. Kuinka se kävisi?
Minun nyt ei tarvitse ainakaan katua asioita joita jätin tekemättä. Tein tunteeni selviksi.
En tietenkään mitään saanut tapani mukaan sanottua. Kirjoitin vain..
Ystävältä ei vastausta, kits! Toivon vain että, no niin.. Mutta ehdonalaisenvalvojaltani tuli viesti takaisin. Virallinen ilmoitus siitä että hän virkamies asemassa, on keskustellut lähettämäni s.postin arkaluontoisesta sisällöstä esimiehensä kanssa ja pahoittelut siitä jos hän on antanut millään tapaa minun ymmärtää olevansa kiinnostunut minusta muuten kuin asiakkaana, työnä. Viestiin sisältyi myös vaatimus asian käsittelemisestä yhdessä, ehdonalaisenvalvojani esimiehen läsnäollessa.
Eli haparoin rajusti onnen edessä tietämättä oikeastaan onko onni tässä, vai olenko vain niin hiton heikko rääpäle että takerrun ensimmäiseen tolokun naiseen joka minut ottaa? Toistanko itseäni, virhettä jonka tein lasteni äidin kanssa? Jostain saatanallisesta syystä näen tilanteessa paljon samaa. Pelkään minä, tämä on tällaista, tähän on niin helppo jäädä, kun vielä pyydetään.
” Tarttuminen on ihmisen ensimmäinen refleksi, loppu elämä meneekin sitten opetellessa irrottamaan..”
Joo, humahti se ja pisti tekemään hassuja. Perhosia on tytön selässä ja minun mahassa. Oliko väärin putsata pöytä tämän alta, todistaako se että minun oli pakko saada tietää, jotain? Olisiko minun pitänyt vain pitää turpani kiinni, jäädä tähän kun tämä on todellista.
Elämä on valintoja, tämä nyt meni näin. En ole ehkä ylpeä toimistani mutta olen rehellinen. Nyt minulla on kolme tuntia aikaa miettiä poistanko tämän kirjoituksen ennen kuin kaunis tulee töistä. Auttakeeee…
Ja eikun lisää vettä myllyyn..
fb osaa joskus yllättää. Minut halusi tänään kaveriksi nainen jostain. En tunnistanut kyseistä olentoa ja kysäisin että tunnetaanko me? No, oltiinhan sitä joskus settailtu vähän jossain. Sukunimi oli tytöllä vain vaihtunut matkan varrella.
Rankasti alkoholisoitunut pillerihuuruinen vajaa kolmekymppinen nuori nainen ehdotti oitis tapaamista vanhojen aikojen kunniaksi. Sen tietää mitä se oli vailla. Majapaikkaa ja juomaseuraa pillua vastaan. Hmm, antakaapa kun mietin hetken….Viimeksi kun erehdyin sen sutturan suhteen sain siltä sen verran ärhäkän sienen ettei pysyny nahka pippelin päässä pariin viikkoon ennen kuin alkoi hoito purra. Kovia aikoja, onneksi ei mitään tappavan sorttista tai muuta sentään.. Joo, kävin testeissä!
Kaiken huippu tietysti oli se kun kysyin miten sen avioliitto kariutui. Se sanoi että hänelle riitti linnavenkulat. Ei taida tyttö rukka tietää minusta ihan kaikkea..
Tunnin päästä kontaktista soi puhelin. Se soittaa ja pyytää rahaa lainaan.
Ja minä laupias Samarialainen tietysti vähistäni lupasin..yeah right!
Siitä nainen Begunille? Joo, käsiraudoilla kiinni patteriin molemmat ettei jano vie, ja happily ever after..