Jos meillä onkin määrämme kaikkea. Onnea, surua ei enempää kuin jaksaa kantaa, Rakkautta ei enempää kuin kestää? Älä Rakasta minua.
Jotain ajatuksia kaikesta. Siitä että minä en ole minä kun toimin näin. Sain maistaa pääni sisältöä enkä voi luopua siitä. Minusta tuli wanna be kirjailija, unelmoija ennen kuin toisin todistan. Tajusin että minulla on oikea unelma. Minä olen ihminen, runoilija, eikä runo kuole vaikka runoilijalta ottaisi kynän pois.
Otetaan hitaammin, otetaan..
Joskus otin hitaammin. Istuin kirjastossa kirjoittamassa ja laajensin tajuntaani suomi räpillä vai mitä hip hoppia lienee. Nautin keskusteluista ATK- opettajan kanssa. Tunsin olevani jotain kun itseänikin ihmetytti että mistä ne ajatukset oikein tulivat. No, se siitä.
Hitaammin, hitaammin.. Kolme viikkoa pysähdyksissä. STOP! Tai ei mutta melkein kun elin ne jo, tai vain sijoitin sen välin varani. Mitä tässä? Nyt on hyvä paku jossa voi vaikka majoittua. Pojat nukkuivat autossa kun minä olin aamulypsyllä. Kun lopettelin esikoinen söi onnellisena tekemiäni eväitä kylmälaukusta kuskin penkillä istuen. Näin kaikkina aamuina, ei ne tykänneet jäädä ukin kanssa.
Muistoja. Herätä lypsykoneen pörinään.. Paljon taas hyviä kuvia, kuvia hetkistä, tunteista. Vain häilyvä muisto siitä kun olin kärsimätön töissä. Poikien tähden en antanut sen näkyä, ei eläimiin saa purkaa turhautumistaan.
Joko minä menen lähemmäs, tai karkaan kauas. En minä näinkään oikein. Tiedä sitten miten.
Näin tai ei. Mutta niinpä.