Painostavassa hämäryydessä ajatus hakeutuu kesäiseen lehtimetsään jonka lehvästöstä valo kauniisti siivilöityy. Askeleet ovat hiljaisia paksulla humus kerroksella, vain jalan alle jäävä risun rasahdus paljastaa kulkijan. Kosteassa ilmassa on maatuvan puun tuoksu ja maassa makaavissa kaatuneiden puiden rungoissa on monenlaisia kääpiä ja muita värikkäitä lahottaja sieniä.
Ajatus keskittyy valoon, sen määrään. Mielessä soi päivänsäde ja menninkäinen. ”…miksi toinen täällä valonlapsi on.. ja toinen yössä vaeltaa..” Onko kyse vain tuurista? Siitä että joku vain jää huonommalle kun nallekarkkeja jaetaan? Vai vain siitä että kaikki kulkijat reagoivat elämänsä hirviöihin eri tavalla?
Renkipoika miettii että saattaa olla jonkun elämän hirviö, ja onkin. Ei ole siitä ylpeä. Pikemminkin renkipoika on aika paskana eikä tiedä mitä ajatella kun ei tiedä kaikkia faktoja. Entä jos renkipoika oli väärässä sisar hento valkoisen suhteen. Renkipoika on nähnyt sen leikin niin monesti että arvelee tietysti omista lähtökohdistaan olevansa oikeassa ja näin pyhittää oman viileytensä. C’ est la vie.
Renkipojalle viimeisin hänen elämänsä hirviö mansikka pitäjässä sanoi että sitten toisessa elämässä ollaan yhdessä. Onko se sitten sen parempi? se elämä kuin tämä. Osaako se hirviö siinä elämässä olla pettämättä Rakkaudessa? Tuskin, se on veistetty huonosta puusta, sen siemenpuukin oli sairas ja lopetti tuskansa. Sitä se varmaan onkin kaikki, ja sitä että siemenpuu jätti jälkeensä paljon maata jossa melskata. Ei sitä sitten osaa olla. No se siitä.
Renkipojan pitää ohikulkiessa hakea naarattu pyörä.