Sunnuntaina istun taas hiljaa iltaa. Pojat palautin äidilleen ja sitä myöten hiljaisuus, joka repii hermoni, laskeutui.
Seurananani ei ole enää edes hiiri joka vielä talvella juoksenteli lattialla ja kavereineen paskansi lakanoiden väliin ollessani reissussa. Liekö lumikko jonka jälkiä näin talon seinustoilla pistänyt hiiri kaverit poskeensa.
Aitassa asuu, tai asui, orava. Kun pojat valtasivat mestoja se nousi ulkoseseinälle äkäisesti säkättäen. En ole sitäkään enää nähnyt, vaikka en ole aitassa käynytkään hiljan.
Ostin pojille pärräpyörän. Saavat lopunkin rauhan rikottua sen aikaa kun ovat korsulla. Pitää vielä pojat montulle ajamaan etteivät revittele nurmia muralle. Iloa siitä on kuitenkin ja videota että kaverit uskovat.
Pojat eivät käytä superlatiiveja. Sanoivat äidilleen että se oli kivaa.. On se kivaa, minä tunteessa katson kun pojat touhuavat ja oppivat. Rikkoivat kiven pihassa, nuorempi otti siitä palan mukaansa muistoksi päivästä jolloin saivat "mopon".
Huomiseksi ei töihin. Sormi on vielä rikki. Ja asioita muita. Sitten vasta tiistaiksi pohjanmaalle.
Ajellessani savossa palstalleni minun niin kävi sääliksi täkäläiset maamiehet pienine ja kivisine peltoineen.
V