Perjantaita kuvaa jälleennäkemisen riemu, kiire, tietynlainen paine. Pojat katsovat miten minä reagoin mihinkin, koettavat kepillä jäätä ja uskovat kun sanon.
Lauantaina mennään rennosti. Nukutaan pitkään, Syödään aamiainen lastenohjelmien lomassa. Touhutaan, touhutaan,syödään, touhutaan, käydään saunassa ja touhutaan. Pojat koettelevat kovemmin, villissä ei kielto pure tai kiukutellaan.
Sunnuntaina pakkaan ja lamaannun enemmän tai vähemmän. Ei tule touhuttua niin paljon, siivoilen ja katoan jonnekin välillä. Siis se oli se lauantai.
Nyt näitä lauantaita on useampi. Pojat ovat luonani perjantain, neljä lauantaita ja sunnuntain. Parasta tässä viikossa on, että sitten tulee paljon toisenlaisia lauantaita. Ilman lastenohjelmia ja touhut ovat toisenlaisia pitkinä aamuina sängyssä..
Aasinsilta oli se..
Räpellyksestä, kokeilusta, suhteen pätkästä, voi jäädä ystävyys. Minä tunnen itseni onnekkaaksi siinä suhteessa että minulle näin on käynyt useasti. Joskus yksinäisyydessä sitä miettii mitä miettii ja heittää että pitäisi kokeilla joskus oikein.. Mutta aina on jotain.
Minulle saa soittaa, minä soitan. Kuuntelen purnaukset ja saan sen hymyn sieltä kaivettua. Se merkitsee. Sitten, tai nytten, kaksi tyttöä eroaa miehistään kun minulla on jotain ja kysyy että: mennäänkö?”
No ei mennä.. tai mennään vaan tanssimaan, mutta ei se ole minusta yksin kiinni..
Tämä on nyt se juttu. Ja minua harmittaa aivan suunnattomasti että tällaisen pitää rasittaa vasta alkanutta suhdetta tuomalla epävarmuutta toiseen osapuoleen minun haluistani ja tunteistani.