…Ja takki auki kapakasta mä kotiin palailen..
..Mä olen niin kuin pieni poika taas unelmissa,
asken harhailee kuin pistoksissa,
vanha kollikissa kevät yössä mä ulisen yksinäin,
syntistä syyhyää..
-Sir Elwoodin hiljaiset värit-
Hih, niin, tunne tulee ja silleen. Ei se ole uskon asia..
Nyt minä sanon totuuden nimessä että minä uskon, minä uskon että aina Rakkaus voittaa. Nyt se voi olla totta. Se ehkä on vielä kaukana, huomenna se on siinä. Minä menen matkaan. En pelkää, enkä kadu.
Rakkaus on sitä että tietää toisesta kaiken ja Rakastaa toista siitä huolimatta..
Mä olen klapilla päähän. Eiiiii, ei se voi.. ja silti se sanoo että ”joo, tule, millon tulet?” Ja mä oon että joo.. heti!
Se sano vaan että se tykkää mun teksteistä. Sitten se jo sano ” Hyvää huomenta. Antaa pusun ja silittää nukkuvan poskea..” Se sano sen ja se oli alea iacta est.. Ei noin voi.. se sano niinkun että ”älä mene..” Ja se on kaunis ja hyvä.
Voin siihen Rakastua, jäädä, olla siinä hyvä. Sen näkee sitten. Ei malttaisi..
Rytkyt on vielä koneessa. Pitäis saada huomiseksi puhtaat päälle, ja mukaan jotain..Äh, se on niin pientä.. Kunhan oon siellä ja katton silmiin.. Ei siinä mee kuin vartti..Tai pidempään..
Tässä tekstissä on ihan hiivatisti pisteitä peräjälkeen. Mistä lie, ajattelen kai että kaikki tietää mistä kirjoitan.
Ja minä uskon että kaikki tietää.