Outoja eilen.
Sain tietää illalla että mummo oli kuollut viime viikon keskiviikkona. Sehän se sieltä hautausmaalta vilkutteli eilen aamulla niin kuin kirjoitin. Hautalyhty tuulessa, pah..
———————————————————————————————————
Minä haluan huutaa, minä huudan.
Minä haluan itkeä, minä.. en muista, en osaa.
Kasvoni punertuvat,
ilmeeni kiristyy kiukusta voimattomuuden edessä.
Ja se koskee kun,
silmänurkkani kostuu.
En minä oikeasti mitään huutanut, en. Se sairaanhoitaja tiskin takana oli yhtä voimaton kuin minäkin, ja sen näki. Epätoivon.
Minulla ei ole puheaikaa puhelimessani joten voimantunnossani katsoin terveysaseman osoitteen ja päätin käydä paikanpäällä varaamassa ajan omalääkärilleni.
Hyvillä mielin jonotin aikani. Liityin vanhojen miesten keskusteluun rivipelti katon ylivertaisuudesta. Vanha mies oli tyytyväinen saadessaan ammattilaisen, peltisepän puollon valintansa tueksi. ”Paras on paras, vaikka se tuulessa tai lämmöstä vähän koliseekin.” Sanoin. Puhuimme vielä pelti kattojen pinnoitteista, arvioimme niiden kestävyyttä ja jälleen mies tuli iloiseksi saatuaan mielipiteeni siitä ettei Pural pinnoitteen kestävyys ole vain myyntimiesten puhetta, vaan pikemminkin päinvastoin, veikkailin pinnoitteelle pidempää ikää kuin mitä hänelle oli luvattu. Mies naurahti ettei ole sitä näkemässä jos se yli menee, jos sitäkään.
Viimein vastaanotossa työskentelevä sairaanhoitaja ilmoitti napin painalluksella vuoroni tulleen. Siirryin istumaan vastaanottotiskin eteen.
– Päivää. Tahtoisin varata ajan omalle lääkärilleni.
– Päivää. Saanko henkilö tunnuksen?
Annoin tunnukseni ja aloin selittää kuinka pieni asia minulla olisi. Tahdon vain ensisijaisesti saada antabus reseptin, sitten voisin keskustella allergisista oireista joita minulla on ollut viime aikoina. Ystävällisesti sairaanhoitaja kertoi minulle omalääkärini nimen ja syventyi hetkeksi tutkimaan edessään olevaa tietokoneen näyttöä.
– Nyt näyttää siltä että hänellä ei ole vapaita aikoja. Ensi kuukin on varattu tuonne loppu puolelle saakka. Sairaanhoitaja kääntyi minuun päin ja jatkoi.
– Mites, oletko sinä päihdepalvelu säätiön kautta kysynyt? Oletko sen asiakas?
– En ole. Neuvoivat että omalääkärin kautta.. Sairaanhoitaja katsoi jonnekin sivulleen kuin apua anellen ja mietti ääneen tai kysyi joltain henkilöltä jota en nähnyt.
– Miten se on, onko päihdepalvelu säätiöllä miten lääkäriä? Nähtävästi hän vain mietti ääneen koska vastausta odottamatta hän kääntyi puoleeni hiljaa kun sanoin.
– Varataan nyt sieltä ensimmäinen vapaa aika. Ei sille mitään voi jos se venyy. Sairaanhoitaja meni entistä vaikeamman näköiseksi.
– En minä voi. Ei ole aikoja.
– Tä! Ei sillä ole väliä minne se menee. En ymmärtänyt, tai en halunnut. Sairaanhoitaja alkoi pyöriä pallillaan levottomana huomattuaan ääneni kiristymisen.
– ..Lääkärit määrittävät omat aikansa.. Sairaanhoitajan ääni hävisi, hän ei tiennyt mitä sanoa.
– Ymmärsinkö minä nyt jotenkin väärin? Eikö tämä ole ajanvaraus? Tuolta seinässä olevasta lapusta minä jotain sellaista tavasin. Eikö täältä sitten saa niitä aikoja? Aloin todella lämmetä vaikken ääntäni korottanutkaan. Sairaanhoitajan kasvot punertuivat, hän ei tiennyt minne olisi kätensä työntänyt joten hän yritti etsiä koneelta ulospääsyä tilanteesta naputtelemalla näppäimistöä ankarasti. Sairaanhoitajan silmistä näki epätoivon. Sitä oli molemmin puolin pöytää ja hän ymmärsi sen. Sairaanhoitaja ei enää katsonut minua silmiin, selitti jotain epäselvää mussutusta siitä että pitäisi vain soittaa sitten.. Minä nousin ylös turhankin ripeästi, kiskaisin hatun päähäni ja sanoin yrittäen hillitä ääneni, se värähti hieman kuitenkin.
– Koetan sitten selvitellä. Kiitos.
En katsonut taakseni pois kävellessäni, kiukku työnsi kyyneleen silmänurkkaani, nielin sen. Ilmeestäni ja ripeydestäni näki kauas etten ollut sosiaalisimmillani. Mietin että minä kestän, itse, yksin on hyvä. Jos en poistu kämpästä minulla ei ole mitään hätää. Tässä on hyvä… Mutta silti katseeni painui maahan, ei ole mistä puristaa uhmaa.
Siis päivän polttava kysymys on: Mistä saan antabus kuurin, tai kuka reseptin kirjoittaa?
Yli huomisen Keskisuomalaisessa:
Se ja se apteekki ryöstettiin
Se ja se apteekki ryöstettiin myöhään maanantai iltana. Ryöstön tekijäksi epäillään vasta kuukausi sitten vankilasta vapautunutta 33 vuotiasta miestä. Alustavissa kuulusteluissa mies on myöntänyt teon. Motiivikseen ryöstöön hän sanoi henkilökohtaisen lääkehuollon tarpeen terveydenhuolto järjestelmän petettyä. Miestä kuulustelleet poliisit olivat hämmästyneet hänen kerrottuaan ettei ryöstön tarkoitus ollut huumaavien lääkkeiden hankinta vaan mies kävi hakemassa antabus nimistä lääkettä. Lääkettä mies kertoi tarvitsevansa alkoholi olgelmansa hoidon tueksi että pysyisi kaidalla tiellä eikä joutuisi enää vankilaan. Aiemmat tuomionsa mies kertoi istuneensa humalassa tehdyistä väkivallan teoista. Poliisi on vaitonainen tapauksen yksityiskohdista ja mahdollisista seuraamus vaatimuksista.
Tämä tapaus on herättäny julkisen keskustelun Jyväskylän terveydenhuollon tehokkuudesta ja henkilökunnan kyvystä määritellä inhimillistä hätää. Yleisen mielipiteen mukaan ryöstön tehneen miehen terveyskeskuksesta käännyttäneen sairaanhoitajan selkeä virhe tulee yhteiskunnalle kalliiksi. Yleinen mielipide on myös ettei miestä tulisi tuomita rikoksestaan koska se on tehty selvästi hyvää tarkoittaen ja hädänalaisessa tilanteessa. Osallistu keskusteluun verkkosivuillamme. wwwwwwwwwwwwwww
Näinkin voi käydä.