..Minä olin poikien kanssa, omien rakkaiden lapsieni kanssa. Meillä on hauskaa, ne tykkää minusta, minä niistä.
Minä olin selvinpäin kun tulin poiskin, uutta? JOO! Siitä suru kännistä on tullut sellaanen itsestäänselvyys, asia joka on helppo perustella, helppo hyväksyä..
En tiedä mutta väsynyt olen, väsynyt rypistämään. Voiko joskus helpottaa?
Duuni, duuni, duuni. Onko muuta? toimi, ole kone, SUORITA!
Aloitin kitaran soiton opinnnot, pitkä tie..
6pv ilman kaljaa, repsahdus. Olenko nyt ylpeä?? En, en voi uskoa olevani näin heikko!
Töissä väsy, kestääkö kantti lopppuun?
Se Tyttö joka halusi minua, kroppaani.. sen luokse piti mennä tänään 1800.
En mennyt, en voinut. Se oli sitten siinä.
Nyt lähden tuomiolle. En kuin Jeesus, tietäen olevansa viaton, vaan syyllisyden valtava paino hartioilla. Pystyssäpäin otan mitä annetaan, olen sen ansainnut. KAI?
Vittuako siitä opinko soittamaan kitaraa? Opinko tään pelin, elämän..
Ei se mitään haittaa jos menen sitten pois ennen kuin olen rasite..
Ennen kuin kuulen pojiltani että olet paska! Pilasit kaikki!
Sitten ne on jo isompia, minä en enää kasva, paitsi sisältä.