Yllättäen tila valaistui, Juhani huomasi istuvansa mukavassa nojatuolissa, lattia olikin parkettia ja seiniä peitti kauniit verhot. Häntä vastapäätä, myös nojatuolissa, istui pienikokoinen, vaalea ihoinen mies hienossa tummassa puvussa. Juhani oli vielä kuolinvaatteissaan jotka olivat epäsiisti sarkapaita ja suomi verkkarit, jalat olivat paljaat, olihan kesä.
-Tervehdys Juhani, minun nimeni on Vikke Nilo ja olen tullut tänne tarjoamaan sinulle vaihtoehdon. Vikke nousi ja asteli Juhania kohti käsi ojossa. Juhani nousi, vanhasta tottumuksesta pyyhki kätensä housuihinsa ennen kuin tarttui Viken käteen.
-Vikke Nilo! siis se Vikke Nilo?
-Voi olla että olet minusta kuullut, mutta soisin että unohtaisit ennakko asenteesi, tilanne on muuttunut kovasti sitten jätkien aikojen.
-No niin on, niin on muuttunut! Eikä aina suinkaan parempaan päin. No nyt tämä näyttää jo tolkun hommalta kun sain kaitsijaksi oikein kuningas jätkän. Hengen heimolaisen! Olin minä itsekin savotoilla sodan jälkeen. Siellä kai jo kuulin ettei sinun kanssa pidä korttipöytään käydä. Aika vekkuli taisit mieheksi olla sinäkin. Juhani oli tavattoman iloinen asioiden saamasta käänteestä.
-Valitettavasti me emme nyt voi olosuhteiden pakosta poistua täältä hetkeen, mutta voimme tehdä tämän tilan niin mukavaksi kuin vain haluat. Ruokaa, juomaa, musiikkia, mitä vain haluat. Vikke aloitti hengen viettelyn pehmeästi vaikka olikin jo ensi kommenteista melko varma että Juhani seuraisi häntä helvettiin.
Juhani katseli pientä tilaa, mietti mitä haluaisi mutta tuli kuitenkin epäluuloiseksi lopulta.
-Miksi emme voi lähteä täältä mihinkään. Hän kysyi
Tämä nyt on tällainen universaalinen pattitilanne. Katsos kun me emme voi viedä sinua mihinkään jos sinä et itse halua. Ja meidän tulee myös olla varmoja siitä mitä sinä haluat. Vikke halusi välttää mainitsemasta helvettiä, pirua, ja kaikkia jumalan ihmisten mielissä mustamaalaamia ilmauksia ettei olisi heti säikäyttänyt Juhania.
-Taivaaseen minä haluan. Luulin että se oli jo selvä.
-Oletko varma? Tiedätkö sinä oikeastaan taivaasta yhtään mitään? ja onko helvetti oikeastaan helvetti siinä mielessä kuin ihmisille on opetettu?
-Ee-en minä tietenkään mitään tiedä, vastahan kuolin. Juhani totesi ja jatkoi.
-Mutta minä olettaisin että sinä nyt sitten kurssitat minua näistä asioista. Mikäs sinä nyt sitten oikein olet? tai millä puolella? kun tämä ensimmäinen hakija, tämä jo sitten aivan helevetin musta neekeri, joku Taavettihan se oli, väitti olevansa enkeli. Ja sillä oli hirvee kiire päästä sinne, olevinaan taivaaseen, että pari tuntia vaan anto. Nekin sitten meni täällä kellarissa, pimeessä, hitto soikoon. Oliko se enkeli ollenkaan? pirulta se minusta näytti enemmän!
-Mitä jos nyt unohtaisimme kaikki nimitykset ja niihin liittyvät uskomukset kokonaan ja aloittaisimme kokonaan puhtaalta pöydältä. Mutta ensin otetaan ruokaa ja juomaa, ja jos haluat järjestän myös jotain viihdykettä.
Vikke osasi tämän vanhastaan. Varsinkin miehet sortuivat helposti samantyyppisiin iloihin kuin mitä maanpäällä parhaimmillaan sai ja unohtivat sitten kysellä liikoja, lupasivat lähteä mukaan toivoen että helvetti olisi aina sellainen. Vikke viestitti helvettiin tarvelistan ja pian kellariin ilmestyi pöytä jolta sai mitä ruokaa halusi. Ottipa minkä tarjottimen vain, sen kannen alla oli herkullinen annos juuri sitä ruokaa mitä eniten halusi. Pöydällä oli myös karahveja joista kaatamalla sai juuri sitä juomaa mitä halusi. Juhani lorautti mukiin reilusti koskenkorvaa, sopivasti mahlalla lantrattua ettei kurkkua polttanut.
No nyt on hyvä! hitto, minä kun olin siinä ennen kuolemaani juuri sellaisessa iloisessa pienessä nousuhumalassa. Kyllä harmitti kun kuolin ihan kesken kaiken, vanhuuteni lohdun. Mutta mikäs siinä jos tulevassa osoitteessanikin saan vähän tissutella. Juhani hihitteli. Rohmusi ruokaa suunsa täyteen, lihaa sen kaikissa eri muodoissa, sellaisissa jotka Juhani tiesi, eikä niitä ollut paljon. Hän humaltui melkoisesti, jutteli naisista ja haaveista, tekemättä jääneistä asioista, ja Vikke myönteli aina että vielä ei ole myöhäistä, Juhani vain seuraisi häntä, niin kaikki ne asiat joista hän oli koskaan haaveillut olivat täysin mahdollisia saavuttaa.
-Saatkos sinä tänne sitä viihdykettäkin? musiikkia ja naisia? minkä naisen vaan haluan?
-Saan järjestettyä kaikkea muuta paitsi en ketään tiettyä naista, ellei hän satu olemaan samalla puolella kanssani. Kuollut pitää tietysti olla!
-Että et saa tänne sellaisia pirullisia naisia? Eikös ne olis silleen parempiakin, huvin kannalta. Kun eihän tässä enää mihinkään naimisiinkaan olla menossa vai mitä?
-Eli siis naisia ja musiikkia, tulee. Millainen pitää Juhanin naisen olla? Tumma, vaalea, pitkä, missi vai pieni mutta pippurinen punapää? Vai kyselenkö ihan erityistä?
-Hih, erityistä.. No olinhan minä aika rakastunut siihen Piilolan Ilmiin silloin sodan aikaan ja jälkeenkin, ennen kuin se lähti kaupunkiin. Siitä jäi sellainen tunne että jotain jäi kesken. Sitä jos kyselisit? Mutta ensin musiikkia! Jotain hyvää vanhan ajan tanssimusiikkia.
Juhani oli vauhdissa, hän alkoi tosiaan viihtyä Viken seurassa, eikä hän muistanut milloin olisi ollut yhtä hauskaa. Viken saatua musiikkia järjestettyä ja alkaessa etsiskellä Ilmiä helvetin kirjoista, jotka muuten olivat pahasti sekaisin ja vailla kunnollista päivitystä viimeiseltä viideltäkymmeneltä vuodelta arkiston hoitajan tultua synnintuntoon ja loikattua taivaaseen, Juhani vaipui haaveisiin.
Niin kuin maanpäällä ihmisenä, aika rientää nopeasti iloisessa huppelissa henkenäkin, ihan mitään sen kummempaa tekemättäkin. Juhani ajatteli elämäänsä, totesi sen hyvin eletyksi ja suuremmitta erheittä läpiviedyksi. Ketään hänen ei ollut tarvinnut tappaa, paitsi sodassa, ja sitä hän ei pitänyt syntinä ollenkaan. Sitä vastoin maata hän oli käskyn mukaan täyttänyt parhaansa mukaan, jopa siinä määrin että Kielo oli kehottanut häntä etsimään nuoremman emännän jos vielä mieli lapsia tehdä. Kielo oli laitattanut jonkin kikkuran sisällensä, sanoivatkin kierukaksi. Silti oli vajaan vuoden päästä pidetty ristiäiset metsä Purolassa. Sittemmin viisaat olivat tutkineet että Savossa oli maailman parasta spermaa. Juhanille se oli sanomattakin selvää, ja Juhanin mielestä savolainen persjalkanen, yhdistetty tiski ja lypsykone oli kauneinta maailmassa, vetämässä perunan multaus auraa tai kiikkutuolissa riippurinta lapsen suussa. Siihen luojan luomaan, hedelmälliseen naiseen oli hyvä miehen siemenensä laskea.