Se kävelee vastaan kadulla. Tuoksuko säväyttää vai se kangastus joka siitä jäi silmäkulmaan, kääntää päätä.. Ensivaikutelma, katsoiko se silmiin, kääntyikö sen pää.. Olemus.
Se nousee samaan bussiin, istuu perälle kasvot minuun päin ja on arvoituksellisen näköinen. Huomasin sen jo pysäkillä. Se tietää, se nostaa vähän kättään poistuessaan bussista ennen minua. Ehkä tyttökin toivoisi että olisin samassa bussissa toistekin, tuskin.
Se kirjoittaa sanat järjestykseen että minäkin sen näkisin. Minä näen, puhun samaa kieltä. Sanoisin notta ”terve”, vaikka en kuvasta tietäisi.
Minä olen samassa kyydissä jokapäivä. Kuulen kun puhut, näen sinut. Tiedän itsestäni että se voisit olla sinä, sellainen olet ja pää kääntyy..
Mitä minä sitten kirjoitan kun tiedän että sillä on merkitystä?
Hajanaisia haaveita jostain mitä voisi olla jos tuntisin sinut, saadessani mahdollisuuden oppia tuntemaan sinut.
Hassu minä mietin että olen lavatansseissa, katseltuani sinua salaa jo pitkään, rohkaisen mieleni ja kävelen eteesi pokkaamaan: ”Saanko luvan?”