Nyt mä sen vasta huomaan kuinka pelkään,
etten mä pysty tänne juurtumaan.
Myöntää en sulle osaa edelleenkään,
kaipaan liikaa jotain omaa.
Siksi toivon että tartut minuun kiinni kun sinuun ajaudun.
Silmät kii, selkä toisen selkää vasten, tuntea voit toisenkin katseen, kaksin voimme nähdä kaiken mitä yksin en nähdä voi, kukaan yksin ei nähdä voi.
Kajaanin reissu realisoituu tuossa Irinan laulun pätkässä. Halattiin kun erottiin. Menin, näin, jäi pala, jätin, lähdin..
Olen yksi saatanallisen maailman idiootein jätkä!
Minulla on kaikki kun vain avaan oven ja teen osani sen eteen, tiedän nyt saavani niin paljon enemmän kuin voin elinikänäni antaa..
Vuosi meni sitten näin, paremminkin olisi voinut mennä. Tein jälleen useita tekoja joita en voi mitenkään perustella ja joista joudun edesvastuuseen. En voi kuin katua nöyränä ja kärsiä pää pystyssä mitä tulee.
Begunin määritelmä Dostojevskin Rikos ja Rangaistus kirjassa on: karkuri, julkivaltaa tunnustamaton lahko jolla on ;synnintunto
En nyt muista tarkalleen mutta pääpiirteittäin noin se meni. Aika hyvin kuvaa minua vaikken mihinkään lahkoon kuulukaan.
Nyt kun vuosi on lopuillaan niin on aika jotain luvata kuten vuosi sitten:
06-07
Tänä vuonna tulen onnelliseksi! vaikka sitten väkisin prkkll!
Olin lapsieni kanssa uudenvuoden vietossa Kajaanissa, katselemme ilotulitusta ja puristan kädet nyrkkiin niin että lohkeilleeet kynteni painuvat ihon läpi ja kyynel vierähtää..;Onnelliseksi perkele!; mutisin ja nostin nuoremman hartioilleni kun sitä jo väsyttää. Mieleeni tuli kuinka vain päättämällä olin aiemminkin muuttanut elämäni suuntaa ja laatua, kerran lapsena, sitten unohdin taidon jostain syystä.
Olin ollut toisella luokalla, olin joutunut tai päässyt, kasvatuskotiin maalle edellisenä kesänä. Koulussa olin ollut enimmäkseen omissa oloissani joitain pikkukoulun sisäiseen hierarkiaan liittyviä pikku nahisteluja lukuunottamatta.Jälkikäteen ajatellen masentunut pikkuvanha paskiainen joka ei välittänyt muiden typeristä leikeistä. Yksi kaunis kevättalven päivä olin kuitenkin tapani mukaan välitunnilla istunut koulun rappusten puukaiteella etupihalla toisten leikkiessä takapihalla. Tunsin itseni todella yksinäiseksi, ja pian aloin 8 vuotiaan uskomattoman laajalla käsitys kyvyllä ymmärtää ettei sellainen peli kauan kävisi päinsä, hyppäsin alas kaiteelta, juoksin takapihalle, liityin toisten leikkiin todellisella tunteen palolla ja se tuntui hyvältä. Olin lapsi toisten joukossa.
Naisystäväni, Tupu, juttelee ystäviensä kanssa ja hössöttää omien lastensa kanssa. Meillä on 1,2,3,4 vuotiaat remmissä, minun on 2 ja 4 vuotiaat. Helevetti mikä rytmiryhmä! Minun pojat nyt menee kun ne on täällä vähän ehkä vieraskoreita mutta on ne muutenkin paljon luonikkaampia, olen pitänyt edes jonkinlaisessa kurissa eikä ne turhia kitise kun tietävät ettei se mitään auta. Mutta Tupun tyttö 3v prinsessa on aivan mahdoton, pitäis olla, pitäis tehdä, sylkytellä, silitellä, koko ajan jotain huutoa tai mikä vielä rasittavampaa kitinä! On ehdottomasti varsin älykäs ja osaa puhua jo hyvin, mutta kitisee! puhuu narisevalla äänellä! Ehkä maailmankaikkeuden rasittavin olento.
Pitää nyt koettaa lusia tämä uusivuosi täällä, mutta ihan heti en porukalla tänne tule.. Asun itsekin toisella paikkakunnalla ja normaali oloissa käyn Tupun luona vain jokatoinen viikonloppu, kun pojat eivät ole luonani. Nyt oli poikkeus tilanne, jotenkin minulla meni hermot jouluna enkä voinut olla enää exän luona vaan lähdin heti kun lahjat oli jaettu ja saunottu uhoten jotain kunnon joulusta toivottaen kaikki tervetulleeksi luokseni seuraavaksi jouluksi.. Ajoin suoraan Kajaaniin 250km ja tunsin että minua tarvitaan siellä.
Kova ikävä lapsiinhan siitä jäi ja varmaan lapset pettyivät kun ei isi ollutkaan lahjoja kasaamassa.
Pari päivää töitä joulun ja uudenvuoden välissä ja lähdin jälleen poikien luokse, tälläkertaa en edes harkinnut jäämistä vaan pojat kyytiin kamoineen ja saman tien auton nokka kohti kajaania. Olihan se pojille rankka reissu mutta mikäpä ei sokerihumalassa menisi..
Tupun tuttavat olivat saaneet ilotulitteensa ammuttua ja aloimme tehdä lähtöä, piti saada lapset nukkumaan ajoissa. Olimme kahdella autolla liikkeellä koska emme yhteenkään mahtuneet, minä ajelin poikien kanssa työpakettiautolla, se oli pieni Toyota Dyna lava-auto emmekä olisi mahtuneet siihen kolmestaan jos olisimme olleet yhtään isompia ja saadakseni tilaa 5 vaihteelle ja pakille jouduin heittämään toisen turva istuimen lavalle.Kun olimme liikkeellä tällä kokoonpanolla oli mukanani vielä koirani Vikke, joka makasi poikien jaloissa, välillä oli tiivis tunnelma mutta pojat pitivät pakettiautokyydistä koska näkivät paremmin korkealta.
Päästyämme Tupun kerrostalo asunnolle söimme vielä nakkeja ja perunamuusia, ja rauhan vallitessa saimme jopa iltatoimet tehtyä. Olimme sopineet että nukkuisimme poikien kanssa olohuoneessa että saisimme nukkua rauhassa puolin tai toisin jos lapset heräävät. Katselin elokuvaa ilmapatjalla ja pojat nukahtivat toinen poikittain toinen jalkapäätyyn. Ajatukseni eivät olleet elokuvassa vaan vuoden takaisissa tapahtumissa. Kuinka heräsin sen vuoden ensimmäisenä aamuna ja kaikki oli mennyttä.
05-06
Muistin olleeni onnellinen, olin alkanut pärjätä ihan hyvin töissä ja kotiin tullessani olin selvä ja minulla oli rahaa kuitata kertyneet laskut ja ostaa hyvät joululahjat. Oli uudenvuodenaatto, olimme menossa juhlimaan exän sisarusten luokse, lapset veimme mummolaan.
Olin ostanut reilusti viinaa että olisi tarjottavaksi asti, silloin se tuntui hyvältä idealta.
Exän sisarukset asuivat naapuritaloissa ja alkuillan vietimme siellä kulkien talosta toiseen, välillä ulkona tulilla pommeja nakellen ja aina oli pullo mukana, lantringit vain unohtuivat sisälle..
Jossain vaiheessa saunottuamme siirryimme ravintolaan mutta minä olin jo niin päissäni etten muista siitä mitään.
Aloin heräillä ja tiesin olevani kotimme sohvalla joka oli eri paikkakunnalla kuin juhlapaikkamme. edellisen illan tapahtumat vyöryivät päässäni, en halunnut aukaista silmiäni..En ollut lainkaan varma mitä oli tapahtunut.
Tapellut olin, olin kuitenkin kunnossa, tunsin sen, fyysisesti. Jotain olin rikkonut iäksi, vaan vaikka kuinka yritin en saanut mieleeni kaikkia tapahtumia. Lopulta en edes yrittänyt, aikojen saatossa opittua välinpitämättömyyttäkö? En tiedä, ehkä kieltäminen vain on ihmisluonnolle ominaista itsesuojelua.
Kuinka olin tullut kotiin?
Olin hortoillut kylällä ilman takkia..taksi. Olin tullut kotiin taksilla.
Lopulta nälkä, tai jano.. ajoi minut ylös jossain vaiheessa alkuiltaa. Löysin jotain ruokaa ja pari olutta. Palasin kahden istuttavalle sohvalle jossa olin nukkunut ja juotuani oluet vaivuin takaisin horrokseen kippurassa.
Olin tullut ravintolasta yksin majapaikkaamme Siskon luo, rikkonut ikkunan päästäkseni sisään.. sitten sumua.. tappelin sen veljen kanssa! Seuraavaksi tajuntani räjähti, pomppasin ylös hiestä märkänä ja vapisin. Olin käynyt kiinni naisiin! Ravistelua, huutoa, uhka. Sitten ulkona sen kurkussa kiinni, itkua, joku huusi minua pelkuriksi! Olin pelkuri! kaikinpuolin turta, mikään ei toiminut. Missä se ja lapset olivat? Itkin.
Seuraavana päivänä olin vieläkin kippurassa sohvalla, en voinut liikkua. Auto tuli pihaan, säpsähdin istumaan. Se tuli varovasti sisään, huomasi minut olohuoneessa, istui nojatuolin käsinojalle vastapäätä, kysyi olinko juovuksissa ja saatuaan vastaukseksi pään ravistuksen, ilmoitti jättävänsä minut. En voinut kuin myötäillä, täysin turta. Se kysyi voisiko se olla vielä kotona poikien kanssa kunnes löytää kämpän. Tottahan lupasin, lähtisin reissuun kuitenkin parin päivän päästä. Pakenin yläkertaan koska sillä oli äitinsä mukanaan enkä halunnut ketään nähdä, en nyt. Kuulin poikien äänet ja täysin ymmärrystä vailla vajosin nojatuoliin, tuijotin vain eteeni. Jossain vaiheessa se vei äitinsä kotiin, palasi, aloin hissukseen kierrellä aihetta kuin kissa kuumaa puuroa. Mitä tapahtui?? Vaitonaista keskustelua, en voinut katsoa silmiin, kuuntelin enimmäkseen, pyytelin anteeksi. Jostain syystä oli vaikea uskoa että olisin täysin syypää tilanteen kärjistymiseen, mutta en voinut kuin uskoa koska omat muistikuvani olivat niin hatarat.
Saimme lapset nukkumaan, anelelevasti luimistellen kerjäsin itselleni paikan parivuoteeseemme, oman paikkani. Koskea ei saa.
Hiljaista juttelua mistä kaikki lähti, olihan sitä ränää ollut jo pitkään. Olin ollut mustasukkainen. Se pelkää minua! minua, miten, miksi? Enhän minä mitään pahaa..
Niin monet miehet ovat sanoneet samat vakuuttelut joita minä käytin. Kaikki muuttuu, en juo ikinä, etsitään apua, jään kotiin. Enkä varmasti ole viimeinen. Välillä jo hieman tuntuu ettei kaikki olekaan menetetty, välillä taas kaikki jo valmiiksi mietityltä.
Seuraavana aamuna ei varmuutta muusta kuin että lähtisin reissuun. Pakkasin laukut raskain sydämin, ei ollut tietoa onko enää mitään mihin palata. Se vei minut asemalle ja nousin pitkän matkani ensimmäiselle etapille, työkaverini luo, josta lähtisimme seuraavana aamuna autolla kohti Hammerfestia.
07
Heräsin yöllä vain muutaman kerran kun pojat pyörivät levottomasti, aamulla säpsähdin hereille hiestä märkänä painajaiset velloen päässäni.
Väkisin rauhoitin itseni ja raahustin puuron keittoon poikien kanssa. Tupu lapsineen kuului heränneen myös. Oli maanantai.
Tunnelma oli iloinen eivätkä lapset kitisseet, tottumattomina seurailivat toistensa toimia ja yllytettyinä söivät kilpaa, Tupun lapset eivät normaalisti syöneet puuroa..
Saatuamme aamutoimet tehtyä palasin keittiöön siivoamaan pöydän ja ottamaan vielä lisää kahvia kun yllättäen sain rutistuksen takaani, tupu painautui vasten selkääni, käännyin, suutelimme enkä voinut peitellä tuntemuksiani koska minulla oli vain kylpytakki päälläni, Tupu laski kätensä kylpytakkini sisään ja alkoi peruuttaa kohti vieressä sijaitsevaa makuuhuonetta ja nauroimme vapautuneesti kompuroidessamme leluihin toisiemme silmiin uppoutuneina.