Onnetarten ottolapseksi sitä tuntee itsensä väkisin, onnekkaaksi siis.. Ja sitä ei voi olla miettimättä että ansaitsenko minä tämän kaiken?
Tuo aiempi pieni runonpätkäni julistaa ettei se ole paikoissa. Ei niin, ei siellä, ei täällä, vaan ihmisissä kaikkialla!
Vietettyäni viime viikonlopun suonenjoella mökillä poikieni kanssa, palailin kotiin. Masennuin hieman. Ajattelin että ei minulla Jyväskylässä mitään ole, pois joutaisin.
En nähnyt metsää puilta. Vasta olin istunut kahvilla tuttujen kanssa terassilla ja keskustelu kimposi atmosfääreihin. Asioin henkilön kanssa ketä en elämästäni jättäisi pois mistään hinnasta, hyvän ja kauniin.
Miksi minä siis hätäilisin. Ihmisiä on kaikkialla. Ehkä joskus joku ihminen minua vielä liikuttaa, tai pyytää jäämään kuten utopiassani..Mutta ei vielä. Jyväskylä on hyvä kaupunki.
Asiasta toiseen.
Minä kun olen tälläinen lyhyehköjen projektien mies. Ideoija ja innostaja enemmän kuin puurtaja, ja pärjään ihmisten kanssa. Niin mietin että mikä minä sitten voisin isona olla? Kaikki tämä tietysti sillä, että jos ei kukaan koskaan ala minulle maksaa kirjoittamisesta, tai jos nyt en satukaan koskaan saamaan mitään sellaista kirjoitettua.. blaa blaa..