Kävin täyttämässä kahvikuppini, sitten tupakalla parvakkeella. Palasin istumaan keittiönpöydän ääreen johon perustin toimistoni.
Pöydällä puukko, tupakkatoppa, puhelin, sekalainen röykkiö levykkeitä ja hiiri. Edessä ikkuna, sen edessä ruusupensas jonka kukat jo lakastuivat, ylhäällä taivas.
Taivaasta mieleeni tulee jumala, ja siitä että jos kirjoitan kymmenentuhatta merkkiä joudun laittamaan tekstin sekaan monta pilkkua ja pistettä vaikka en minä niistä tiedä, Jumala tietää. Siitä kimpoaa ajatus elämän pilkkuihin ja pisteisiin. Mihin kohti Jumala ne laittaa? Milloin tulee piste, vai tuleeko loppuun joku muu merkki. Kuinka suuressa käsikirjoituksessa on kuvattu tämänhetkinen elämäni? Minun tavoitteeni on neljä sivua.
Ohi käveli mies joka eilen satutti jalkaansa kiinnitettyään huomionsa aurinkoa ottavaan naiseen. Hän vilkaisi paikkaa jossa nainen oli. Varmasti mielessään häivähti kaunis kuva ja ehkä hän oli vähän pettymyt kun ei nainen ollutkaan siinä nyt. Ehkä hän ajatteli palaavansa myöhemmin, hyvin joutaisi sairaslomalainen ja koirakin tykkäisi päästessään useammin lenkille. Koira ei ymmärrä isännän motiiveja.
Koira. Luin eilen plogikirjoituksen koiran kuolemasta. en tunne kirjoittajaa enkä silittänyt koiraa mutta kyynel valui pitkin poskeani kun tunsin sen tuskan. ”Jumala, otathan koirat taivaaseen..”
Prosessi elää. Ymmärrän nyt kuinka paljon olen pitänyt sisälläni. Kaikki on valunut sisimmästäni rintaani möykyksi jonka nyt tunnen. Kuinka saan sen ulos? Lähden pian kirkkoon uhoamaan Jumalalle, huudan ja kiroan ja haastan ukon, tai akan, reiluun tappeluun. ”Tule kuolema, tule..”
Se en ole vain minä enää, meitä on kaksi+kaksi. Kaksi minun elämässäni Rakkautena kaksi päivää kahden viikon välein. Muulloin kaksi paitsi sillon on kolme ja yhdellä yksinäisyys tai laatuaikaa.. ’Vain yhdellä siksi että toisaalla on silloin kahdella laatuaikaa. Toivottavasti.
Tänään minun piti tehdä jotain muutakin. Kaksi asiaa. Piti tutustua lakiin vankeinhoidosta ja etsiä talo jonne anon. Aneita en, enkä hyväntekeväisyyttä vaan oikeuksiani vain koska velvollisuuteni kansalaisena on tuomioni kärsiä vaikka siitä ei kenellekään ole mitään iloa. Tai ehkä, mutta ei hyötyä, haittaa vain ja turhaa katkeruutta.
Pyhyys. Jumala on ihmisen käsityskyvyn tavoittamattomissa. Miksi siis nämä jääräpäät jatkuvasti suoltavat uusia tulkintoja Jumalan sanana pitämästään tekstistä. Jos se on niin, se on niin.(Piste) Tai sitten ei. Jos se juttu ei ole se niin mikä se on? Se on se hyvyys meissä jokaisessa sanon minä. Olemme hyviä ihmisiä, erehtyväisiä, mutta hyviä! vaikka meissä jokaisessa onkin vahvana lihan himo. Minä olen helppo. Tähän minun pitää nyt kirjoittaa että ollut.. Olen ollut helppo vietellä. En missään nimessä ole enää! Enkä minä ennenkään ole pettänyt, paljon.. Tämä sillä ettei tarvitsisi sitten illalla selittää.
Syvälle, syvälle, liian syvälle. Korvat napsuu paineessa, pian tulee veri silmistä. Lentokone kahvi tupakka viesti on kolmas asia mikä pitää tänään tehdä.
Sanoin taas sanoja tulevaisuudesta. Mietteitä siitä mitä olisi isona. Hommaan lukion todistuksen jolla haen sitten opiskelemaan ihan jotain muuta kuin mitä olen tähän saakka tehnyt,ajatellut tekeväni, tai opiskelevani.
Jääkö se siihen illan hämärässä, sängyllä makoillessa sanomaani, vai tulleeko mistään mitä ääneen sanon koskaan mitään? Saatikka siitä mitä kirjoitan. Onko minulla VAIN tahto?
Kissa ja koira. Kissalla kesämekko ja koira narunpäässä. Vapepa on ollut otsikoissa Ristiinan tapauksen jälkimainingeissa. Olin minäkin hommissa mukana Joroisissa aikoinaan reserviläisten kautta. Olin pakettuauton omistajana alistettu SPR:n ryhmälle kuljettajaksi. Minulla ei ole koskaan ollut palveluskoiraa. Ajatuksissani sellaisen hankin sitten isona. Koulutan hyvin.
Minulla on tuohesta tehty hattu. Jos näette tuohihattupäisen turistin kamerakaulassa Helsingin kaduilla silmät suurina katselemassa suuren maailman ihmeitä, tai kuvaamassa kontallaan kiven raosta tietään raivaavaa pientä kukkaa, se olen minä, ehkä, tai joku sukulaissielu. Tulkaa jutuille, käydään kaljalla jos sinulla on rahaa päällä, minulla ei.
Se hattu oli naulakossa ja minä vain laitoin sen päähän. Ukki katseli tovin ja sanoi että se käy minulle, pidä pois. Ukki herkistyi sanoessaan että Isä Rakastaa poikiaan tullessamme mökiltä. Näkee sen uskossa höpö höpö hommiin höyrähtänyt puusilmäinen hatarapääkin. Isä Rakastaa lapsiaan. Isä opettaa. Isä antaa keppiä ja porkkanaa, eikä sen aina tarvitse olla äänessä että opetus menisi perille vaikka jouduttaisi se jonkun verran..
Ruohonleikkaaja. Kas siinäpä homma minulle. Toivoisin että tulisi se tiedemies hakemaan minua kokeisiinsa että voisin tulla viisaaksi, tai oppineeksi nopeudella. Tietysti toivoisin että en sitten höyrähtäisi ja katoaisi nettiin. Piirilevylle sujahtaisin signaaleina ja läväyttäisin maailman kaikille näytöille ison sydämen. Paljastaisin kaikki salaisuudet ja katsoisin tuliko maailmasta parempi paikka. Visio Stephen Kingin romaanin pohjalta tehdystä elokuvasta.
Vastapäisessä talossa on joku myös usein ikkunan edessä tietokoneella. Mielikuvitus laukkaa. Naiseni sanoi sen olevan mies, minä en pelkästä heijastuksen sotkemasta hahmosta osaa päätellä joten minulle hän on nainen. Nainen runojansa kirjoittaa.. Tai etsii vain netistä seuraa. Lauantaisin avaa viinipullon odotuksen jännityksen tärisyttämin käsin. ”Jos tämä olisi nyt se oikea”. Miettii unelmissaan. Mies osasi kirjoittaa oikeita asioita. Sitten se tulee ja ottaa, lähtee, ei lupaa, ei jää mitään ja tyhjyys on takaisin. Sängyllä kippurassa yö kyynelehtien, toivoen että se juuri lähtenyt mies olisi siinä pitämässä kiinni, ja aamulla koneelle sydän sykkyrällä. Ei se ollut se, entäs tämä sitten…
Minulla oli mielessä että kävisin luonnossa kameran kanssa tänään. Tuskin. Unohdin ihan että tänään pitää käydä kelalle viemässä aneeminen ilmoitus työttömyydestäni, julistaa että olen arvoton kuorma yhteiskunnan kyydissä. Rasite veronmaksajille. Vanki muuten maksaa yhteiskunnalle 50000€/vuosi. Minun ”saunareissuni” tulee siis maksamaan suurinpiirtein 12500€. Sillä pääsisi kauas ja takaisin. Jos antaisivatkin tuon summan käteisenä ja sanoisivat että painu matkaas eikä ikinä takaisin. Minne sitä menisi? Minä menisin Norjaan. Siellä on serkkulauma ja töitäkin. Naamakirjassa on hyvä seurata serkkujen elämän kulkua kommenteista joista en mitään ymmärrä. Kisojen aikaan sen verran että jalkapallo tuntuu olevan se juttu siellä, vaikka sen jo tiesinkin. Joskus mietin että miten helvetissä jalkapallo voi olla niin suosittua Norjassa kun koko maassa ei ole edes jalkapallokentän kokoista tasaista länttiä. On siellä, mutta ei monta.. Tai sitten käsipallo. Mikä hitto siinäkin on? erityisesti naisten, vaikka sen tietysti ymmärrän miehenä jo paremmin penkkiurheilijan intohimon kohteena. Oikeastaan kaikki naisten kenttä lajit on ihan kivoja katsella kun kisailijat alistuvat raakasti sekstistiseen pukeutumis koodiin. Vai olisiko tuo vain katsojan silmissä.. Jos minun ajatusmallini onkin vähän kieroon kasvanut kun en oikein voi keskittyä seuraamaan itse peliä jos hyvin treenattuja, pinkeitä naisten perseitä pyörii silmien edessä kaikista kulmista ruudun täydeltä. Tätäkö tässä nyt haetaan? Raamatussakin luokitellaan huorinteoksi jo ajatus, eikä minun mielikuvituksellani ole rajoja. Huoripukkikin vielä.. Sen sentään olen luvannut että kaiken säästän Rakkaalleni, en edes runkkaa. Siltikin vaikka molemmat tiedämme että tulen pettämään lupauksen. Sille on hyvä nauraa.
Nyt on sama mitä tuli. Ainakin loppu tästä se on vissi!