Vaihdetaan elementtejä joista normi tallaaja katsoo vain läpi, vastapaäistä seinää, tässä tapauksessa, nauttii siitä tulvivasta valosta, sen edessä ojentelee jäseniään aamulla todeten kelin.
Ikkunoita asentanut toteaa ensin merkin, mallin ja onko asennus siisti, karmit suorassa.. Velipoika on sellaanen, ikkuna ammattilainen, minä vänkäri.
Vänkärin hommat passaa minulle nyt oikein hyvin, aivot narikkaan. Pian aloitan ehkä pyörittämään mestaa itse, saas nähdä. Alku on ollut vaikea, ikkuna toimitukset takkuaa, milloin puuttuu mitäkin tarpeita, intoa, taitoa, ei se olekaan niin helppoa.
Menen punkkaamaan helsinkiin työparin luokse pariksi viikoksi, etsin omaa korsua, olisko ideoita kenelläkään? Takahikiät saa nyt jäädä osaltani menneisyyteen, olen kyllästynyt niiden alavireiseen tunnelmaan, siihen ettei se vastaantulija tervehdikään vaikka legendan mukaan naapuri on siellä aina kaveri. Innostunut tähän järjestelmälliseen kaaokseen, aina on jotain, ei tarvitse takahikiän korsulla lukea katkerana hesaria, että tänäänkin siellä olisi sitä ja sitä, tänne se ei tule koskaan..lähdempä sitten kalalle kun viimeinen kuppilakin suljettiin eläkeläis klubin raittius aloitteen mukaisesti. Alku kesällä aina niin ihanat ja auttavaiset kissalan pojat veivät autostani kilvet, oli kuulemma vaarallinen kun ei ollut juuri katsastettu.. on se hyvä että huolehtivat! Ajattelin että alan kulkea bussilla, puolustelin valintaani ympäristösyillä tuhlattuani reissussa kertyneet roposet elämästä nauttimiseen. Mutta, kesällä ei takahikiällä kuljekaan busseja, ei olla pääväylän varrella, sinne on kymppikilsa, vähän enemmän automaatille, pankkiin, postista puhumattakaan. No, kuntohan siinä koheni kun rullaluistimilla rääkkäsin itseäni kylille kaljalle, asfaltti oli niin karkea että kompikset kyselivät koko illan paleliko minua kun tärisin.. Takaisin pummasin kyydin.
No, jospa.