Humu kuunteli vanhan muorin juttua auringosta ja vihreästä niitystä kiihkolla muiden pienten kanssa. Pienet olivat kärttäneet muorilta tarinoita ja makasivat nyt puoliympyrässä muorin edessä, välillä rummuttaen lattiaa innoissaan.
Taivas oli kuulemma portin takana jonka raosta lapset tunsivat nyt vain kylmyyttä. Tarinan mukaan koittaisi jälleen aika jolloin koko lauma pääsisi vihreille niityille ja saisi kaivaa pesän oikeaan maahan.
Muori laski hieman päätään, katsoi tuimasti ja sanoi pahaa enteillen saaden pienet värisemään kauhusta.
– Ennen kuin lauma pääsee vapauteen, tulee joukossamme käymään kato. Suuri heinän ja jyvien antajamme myös ottaa joukostamme! He tulevat joukolla suuren metelin kera, tutkivat meitä suurilla silmillään ja ottavat kenet tahansa.. Muori paransi ryhtiään, katsahti ylös verkkoon ja jatkoi muka hajamielisesti. – Yleensä ne vie pieniä tai nuoria.. Tämä kommentti kauhistutti Humua ja muita pieniä. Aremmat painelivat jo vanhempiensa luokse pesiensä lämpöön ja turvaan. Humu ja rohkeimmat jäivät tivaamaan muorilta jatkoa.
– Kuinka niiltä voi suojautua?
– Ei niiltä voi suojautua. Ne vie kenet vaan. Joskus repivät korvista niin että koko vajamaa kaikuu tuskan huudoista. Minusta tuntuu niin kuin ne aina tietäisivat ketä täällä on. Välillä ne ihan etsivät nuoria. Kaivavat pesät auki, tuhoavat kaiken. Jäljelle jää vain rauniot kauheaan pölyyn. Nyt voi olla että tulevat pian kun te alatte jo olla siinä iässä. Muori selvitti.
– Mitä tapahtuu jos ne vie? Pääseekö vihreille niityille? Humu kyseli mietteliäänä.
– En tiedä, tuskin. Kerran yksi oli tarinan mukaan tullut takaisin vihreän niityn verkon taakse kauhuissaan ja huutanut nähneensä suuria kasoja tovereidensa nahkoja, pelkkiä nahkoja.. Toisaalta myös kerrotaan että joku olisi tullut takaisin aikojen päästä terveenä ja kertonut asuneensa samassa tilassa heinän antajansa kanssa. Liukastelleensa kiiltävällä lattialla ja olleensa heinän antajan kannettavana ja silitettävänä. Sen oli pitänyt vain toisinaan hyppiä esteiden yli ja kestää pitkiä aikoja pienessä laatikossa oudossa hurinassa. Muori lopetti tarinansa sanoen ett ne olivat vain legendoja vanhoilta ajoilta, ainoa mikä oli varmaa oli että ne tulisivat hakemaan pieniä ja nuoria pian, sen muori oli nähnyt ennenkin.
Oli aika pienten mennä nukkumaan pesiinsä. Humulla oli sama matka naapuri pesän Liinun kanssa. Ne pompahtelivat samaan tahtiin niin kuin aina.
– Minä haluan pois täältä. Katso nyt tätä. Ei tässä voi olla kaikki ja kertoman mukaan ei se vihreä niittykään niin suuri ole. Minä ainakin uskon että heinän antajamme vievät vain osan jonnekin todella parempaan paikkaan. Lähden heti kun voin, hyppään esille että näkevät ja vievät pois. Humu uhosi saaden Liinulta vain tönäisyn ja naurahduksen.
– Niinhän sinä aina jotain.. Minulle riittää se niitty mistä kerrotaan ja oma pesä.
Toivotettuaan toisilleen hyvää yötä Humu ja Liinu sujahtivat koti pesiinsä. Ja niin vajamaan kansa hiljeni pimeyden tultua samaan aikaan kuin joka ilta. Vain viima soitti hyytävää säveltään vihreän niityn portin pielissä.