Lähteminen oli aina minulle ristiriitaista mutta lopulta kuitenkin helppoa. Halaus ja suukko,”soitan sitten.” Vähän aikaa mieli maassa, sitten tie nieli. Tuli kiire jonnekin että voi ikävöidä siellä jossain sitten kotiin.
Missään ei ollut hyvä. Kun oli koti oli sinne ikävä, kotoa piti päästä reissuun. Sitten kun ei ollut, oli ikävä kotia, eikä missään ollut hyvä. Asunnoista tuli korsuja niin kuin parakeista työmailla. Väliaikais majoituksia.
Koti on siellä missä sydän ja se oli rikki tai hukassa. Tietä riitti sitä etsiessä, eikä etsintä ole vielä ohi huomattuani ettei sydän ollutkaan koko aikaa askeleen edellä, se kulki mukana, mutta piilossa.
Minut pakko pysäytettiin ja kuinka ollakaan aikani kakisteltuani sydämeni olikin siinä. Ihan paikallaan. Ja se ikävöi, se ikävöi Rakkautta niin että se oli salaa kasvanut suuren suureksi.
Vanha itämainen sanonta kuuluu:”Kun oppilas on valmis, saapuu opettaja.” Minä epätoivoinen, ja se oli siinä ilman mahdollisuuksia. Opettaja olikin vankilan työntekijä, minä vanki.
Me teimme siitä totta, luulin.
Päiväkirja 11.05.2009
Suruvaippa, sumu, auringon armo ja kauneus.
Sanon linnulleni Rakkaat huomenet.
Hymyilen.
”Tänään on hyvä päivä”
Se niin kuin lentää ja on onnellisen näköinen.
Sellin seinässä lehtikuva taitoluistelijasta,
lintuni muistuttaa minua intohimosta,
kadonneesta tunteesta jota ikävöin.
Kun löytäisin omani taas,
harmaudestani ilon,
vuodatin sinulle jälleen sydänvereni,
anteeksi ei ollut tarkoitus,
lintuni.
Minä kierrän sitä kuin kissa kuumaa puuroa.
Välillä se tassulla varovasti koettaa,
minä katseella vain ja sanoilla.
Ja minä tiedän että se oottaa että minä sitä kysyn,
että se tietää
että minä en oikein tiedä, tai uskalla.
Pitää puhdistaa ilmaa ja puhua,
puhua, osaanko?
Miten hyvää se olisi,
salaiset kätketyt katseet,
kosketukset ja odotus.
Onko väärin tarvita,
tai haluta?
12.05.2009 Selli 8
Otsikkona suuri kysymysmerkki jonka yli on kirjoitettu sen nimi.
Se on sellanen tää pää. Mennä liihottaa pilvissä, tai rypee paskassa, ajatukset.
Tulin taas selliini sen jälkeen kun minun piti sinulle sanoa; ”enemmittä lirkutteluitta heippa.” Sanoin vain ”heippa”, ja olisi pitänyt jäädä puhdistamaan ilmaa.
Luen novellin pätkän. Se kertoo rehellisyyden vaikeudesta vankeuden jälkeen sen ”oikean” edessä.
Kirjoitin sitä tutkiskeluna toimintamalliksi itselleni, ehkä. Vai onko se vain ontuva tarina joka tyssää periksi antamiseen baaritiskille.
Seuraavaksi kapakka filosofi saa tarinan minän järkiinsä, jättämään kuppilan ja suuntaamaan kohti totuutta.
Kohti totuutta. Kaiken pitää perustua totuuteen. Onko meillä eri totuuksia?
Vankeudessa itsetutkiskeluni ajoi minut kyseenalaistamaan kaiken itsessäni. Järkytyin kun lopulta kyseenalaistin Rakkauteni lapsiini. Totesin sen aidoksi ja riittäväksi, syyksi.
Päätin perustaa kaiken toimintani totuudelle, siksi nyt kirjoitan sinulle vaikka jälleen kierrän sinua kuin kissa kuumaa puuroa. Luulen tietäväni että osaat odottaa minun kysyvän sinua. Kiellettyä kosketusta. Vaikka en minä sitten mitään puhuisi, koskettaisin ja katsoisin silmiin. Jos et sinä minua vastaan nousisi, suutelisin hellästi kunnes estoni haihtuisivat hetkeen..
Mutta en minä, minä pelkuri en en voi koskettaa. Siksi minä kirjoitan.
Paperi on minulle hyvä. Se ei naura päin naamaa, ei ilku, ei saa ajatustani katkeamaan katseellaan eikä kyynelillään, eikä se sano ei..
Onko kaipuuni kosketukseen vain himoa? Likaisia ajatuksia vailla kauneutta. Kykenisinkö sellaiseen? Jos et minua rohkaise, pelkäätkö minua? Pilasinko nyt kaiken..?
Onko se väärin haluta toista, toisen omaa, onko se tabu? Saako ihmiselle sanoa, ”Tahdon koskettaa sinua,” vaikka tietäisi sen vääräksi. Eikö se ole totuus?
Hymyilen. Näen itseni antamassa tätä kirjettä sinulle tärisevin käsin. Sydämeni pyrkii ulos rinnasta kun henkäisen: ”Sinulle”, ja poistun. Tulen jotain tikusta asiaa hakemaan ja kohtaamme. Sinä naurat minulle, poikaselle ajatuksineen ja se puhdistaa ilmaa. Silmäsi loistavat kun kävelet luokseni..
TAI
Totisena kysyt onko minusta uhaksi. Vastaan kieltävästi, uskot ja sanot haluavasi jatkaa yhteistyötä kuten ennenkin. Ilma on puhdas. Hymyilen punaisena kuin rapu vaivautuneesti ja äkkiä huomaan roskan lattialla jonka noukkiessani luikahdan pois katseesi alta haavojani nuolemaaan.
Sitten kaikkee ja kaikkee.. mutta lopussa palasin totuus teemaan.
Opin, olen rohkea. Pysyn totuudessa vaikka häpeäisinkin.
Sincerely yours
Begun
Niistä päivistä on jo aikaa. Paljon parasta tapahtui, paljon pahinta, paljon..
Minä olen pysynyt totuudessani, se on minun, eikä sitä voi muuttaa. Se joka minua tuntee tietää että sillä on merkitystä.
Mikä minun totuuteni on nyt?
Se että minua, tai viinan ja minun yhdistelmää pelätään siinä määrin että hyvä minussa jää sen alle. Niinkuin se lakkaisi olemasta, tai totuus yritetään piilottaa epätoivoisen huokauksen,” voi kun voisi vain olla ja Rakastaa..” taakse.
Minulla ei ole mitään. Minulla on kaikki. Minulla on aie ja tekoja, ja totuus joka liian helposti jää tuopin alle.