Istua tässä taas pienessä kaksiossa pöydän ääressä yrittämässä selkeyttää ajatuksiaan kirjoittamalla.
Tapahtui paljon kaikkein kauneinta, parasta ikinä. Sitten tuli se totuus, kauhunpaikka ja hallitsemattomat tunteet, pahinta ikinä. Se on täysin merkityksetöntä onko se lähtökohdissa vai oma moka kun lopputulos on yksinäisyys.
Taas menee aikaa. ”Sekunnit ja tunnit.. jos edes yhden hetken säästää vois..” Kuukausi, puoli vuotta, aika aikaa. Nyt vain olen varmempi kuin koskaan siitä mitä haluan ja päättäväisempi. Se vähän rauhoittaa.
Sain maistaa sitä, käsissäni tunsin ja elämän tuoksuun heräsin täynnä virtaa. Käännän veistä haavassa.. ”Antaa tuntua. Kyllä tänne vielä mahtuu..!!” Taas takki auki uhoan vaikka ei olekaan rahkeita.
”Muista muistuttaa itseäsi että olet hyvä jätkä.” Sanoi setä kerran. Minä olin talkoilla tekemässä sauna remonttia. Kirjoitin höyrysulkuun punaisella tussilla: Vili on hyvä jätkä. Siellä se on panelin alla piilossa.
On rajoja jonka jälkeen ei kuule enää: ” Älä mene”, vaan jotain ihan muuta. Minulla ei ole rajoja, joskus törmään muuriin kyllä.
Niinpä niin. Hengitän jos aamulla herään. Tuska jää lenkillä jalan alle ja kunto nousee. Hikikarpaloina valuu salin lattialle epätoivo ja jokainen hymy merkitsee. Elämä jatkuu..